22.7.2008

New Jerseyn jengi

Joskus sitä toivoo, että olisi syntynyt hieman aiemmin. Ja sattunut olemaan tietyissä paikoissa tiettyyn aikaan, esimerkiksi Clevelandin Agora-klubilla 31. elokuuta 1978. Ai miksikö? Koska silloin siellä vedettiin aika perhanan kova keikka.

Southside Johnny (oikealta nimeltään John Lyon) oli 1970-luvulla New Jerseyn musiikkiskenen kovia nimiä Bruce Springsteenin kanssa. Springsteen pääsi koko maailman tietoisuuteen, Southside Johnny ei. 70-luvun puolivälissä ystävykset vierailivat välillä toistensa keikoilla. Springsteenillä oli jo tuolloin mukana E-Street Band, jossa soittivat alusta lähtien mm. Steve Van Zandt, Danny Federici ja Garry Tallent sekä 70-luvun puolivälistä alkaen myös Roy Bittan, Clarence Clemons ja Max Weinberg. Southside Johnny puolestaan esiintyi Asbury Jukes -bändinsä kanssa. Jukesin torvisektiossa muuten soitti vuodesta 76 lähtien (ja soittaa edelleen) Conanin showsta tuttu Richie "La Bamba" Rosenberg.

Springsteen soitti 70-luvuilla keikoilla omaa kappalettaan The Fever, joka -kuten Eric Altermanin kirjassa Springsteen, Amerikan Ääni kerrotaan- sai yleisön transsiin. (Luen tuota kirjaa juuri nyt, ja se on muuten loistava.) Springsteen ei ikinä levyttänyt tuota keikkasuosikkia, ja se julkaistiinkin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1999 18 Tracks -levyllä. En tiedä onko Springsteen esittänyt tuota kappaletta keikoilla sitten 70-luvun vuosien, joku viisaampi voisi valaista minua tässä asiassa.

Clevelandin Agora-klubilla tuolloin elokuisena iltana lähes kolmekymmentä vuotta sitten oli Southside Johnnyn keikka. Keikka alkoi lähes 3 tuntia myöhässä, koska Johnny odotti kitaristi Miami Stevea (Steve Van Zandt) saapuvaksi paikalle. Lopulta Steve saapui ja myöhemmin lavalle hyppäsi myös Springsteen. Koko jengi esitti jossain vaiheessa iltaa The Feverin, ja meidän onneksi se on videolla ja youtubessa. Maaginen hetki. Olisinpa ollut paikalla.


Bonus MP3:: Bruce Springsteen & E-Street Band - The Fever (link: ickmusic)
- Liveäänitys toiselta Clevelandin keikalta, uuden vuoden aattona 1978. Tässä ei ole mukana Southside Johnnya, pelkästään Bruce ja E-Street Band. Äänelaatu on mainio. Löytyy tuolta ickmusicin sivulta part three -osasta, josta voi ladata roxy3.zip-nimisen tiedoston.

0 kommenttia: