Cat Power - New York
Olin pitkään sitä mieltä, että Highwaymen-cover Silver Stallion oli Cat Powerin viimeisimmän Jukebox-levyn paras kappale, mutta löydettyäni tuon alla olevan live-esityksen muutin mieltäni. Frank Sinatra yrittäisi ylös haudastaan umathurmanmaiseen tyyliin, mikäli kuulisi tämän. Cat Power bändeineen tulkitsee tuon Sinatran tunnetuksi tekemän New York -kappaleen niin kiehtovalla tavalla, että alkuperäisestä ovat jäljelle jääneet vain sanat. Olen ihan jumissa tähän.
Duffy - Stepping Stone ja Warwick Avenue
Kun walesiläisen Duffyn Rockferry-levy ilmestyi, ja kaikki soittivat siltä lohkaistua Mercy-sinkkua, annoin sen soljua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta vasta nämä hitaat biisit, Stepping Stone ja Warwick Avenue, saivat todella tajuamaan, kuinka lahjakkaasta laulajasta on kyse. Aivan käsittämätön ääni. Pelottavan herkkää ja samaan aikaan valtavan voimakasta. Nu soulia (tai jotain siihen viittaavaa)vanhalla otteella. Dusty Springfield ja kumppanit olisivat ylpeitä. Lisäksi miellyttää Duffyn olemus ja imago, jossa ei todellakaan ratsasteta sex&drugs&alcohol-liturgialla, vaan annetaan sen ÄÄNEN kantaa.
Stepping Stone:
Warwick Avenue:
Lupe Fiasco - Superstar
En tiedä juuri mitään rap- tai hip hop -musiikista. Voin tunnustaa sen ihan puhtaalla omallatunnolla ja hymyssä suin. Sen verran kuitenkin tajuan tätä nykymaailman menoa, että Lupe Fiasco on ilmeisen lupaava, nuori islaminuskoinen kaveri sillä genrellä. Ja tämä BBC:n Radio 1:ssä esitetty Superstar-biisin akustinen versio (Matthew Santos kitarassa) kyllä kolahtaa allekirjoittaneeseen.
MP3::Lupe Fiasco - Superstar (acoustic) (link: I Guess I'm Floating)
23.4.2008
TOP 3
Lähettänyt Anssi klo 15.24
Tunnisteet: Cat Power, Duffy, Lupe Fiasco
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Tutun kuuloinen top 3! Etenkin tuota Warwick Avenueta on tullut kuunneltua uudestaan ja uudestaan, Superstaria sen sijaan lähinnä pakon alla. Akustinen versio oli ihan tervetullutta vaihtelua.
Tuossa Superstarissa on hienoa se, että kun sen riisui kaikesta kilkkeestä ja nakutuksesta ja kolinasta, niin sieltä altahan paljastui ihan pikkunätti poppispala. Kun se alkuperäinen soi radiossa, vaihtuu kanava heti.
Duffy on ollut itsellenikin miellyttävä yllätys. Pysäyttävä ääni yhdistettynä laadukkaisiin ja ajatuksella tuotettuihin sävellyksiin.
Bernard Butler näyttää säveltäneen neljä kappaletta Duffyn levylle. Kerrassaan monipuolinen mies: Suede/The Tears edustaa klassista kitarapoppia, omat soololevyt 60/70-luvun singer-songwriter -tyyliä ja tunnetuimmat yhteistyöt/tilatut sävellykset taasen lipuvat pitkälle perinteisen soulin puolelle.
Butlerin lisäksi tuosta Duffyn menestyksestä voi antaa ansiot myös hittituottaja Jimmy Hogarthille, joka on aiemmin avittanut mm. James Bluntin (hyi hemmetti), KT Tunstallin ja Paolo Nutinin uraa.
Lähetä kommentti