28.10.2008

TOP 3, osa 5

Pitkästä aikaa hieman top3-listausta. Huomasin, että olen viimeisen viikon aikana kuunnellut paljon uutta musiikkia. Siis sellaista, joka on julkaistu tänä vuonna. Todella poikkeuksellista.

NICKEL EYE
Tämä on The Strokesin basisti Nikolai Fraituren sivuprojekti. Tunnen Strokesia häpeällisen vähän, mutta tämä Fraituren meininki vaikuttaa varsin kiinnostavalta. Brandy Of The Damned –biisi koukuttaa todella pahasti rullaavalla funktyylisellä poljennollaan. Tässä livetaltiointi kyseistä biisistä. Video on muuten Nickel Eyen kaikkien aikojen toiselta keikalta viime viikon keskiviikolta, 22.10. (Tämä oli se pakollinen faktatieto, joilla blogeissa kannattaa kukkoilla). Keikka-arvostelu sitä hamuaville löytyy puolestaan täältä.

MP3:: Nickel Eye – Brandy Of The Damned (link: motel de moka)


KINGS OF LEON
Näistä Tennesseen herroista olen aina pitänyt. Ylipäätään lähtökohta, että kolme veljestä ja heidän serkkunsa perustavat rockyhtyeen, on jo täydellinen. Hienoa on myös heidän viimeisimmän levynsä, syyskuussa ilmestyneen Only By The Nightin musiikki. Ensimmäinen single Sex On Fire pamahti viimeksi eilen soimaan radiosta, kun ajoin illalla kauden ensimmäisestä sarjapelistä (voitokkaasta sellaisesta) kotiin. Pimeän syysillan autoilumusiikki ei tuosta juuri parane.

Uuden levyn myötä Kings Of Leon on hylännyt paljon alkuaikojen 60 & 70-lukujen southern rock vivahteista ja siirtynyt ennemminkin kohti 80-luvun U2:sta. Sopii minulle mainiosti. Manhattan on myös mahtibiisi. Olkoonkin selvä ryöstö sieltä U2:n katalogista. Mainitsinko jo U2:n? Tämänhän piti käsitellä Kings Of Leonia.

MP3:: Kings Of Leon – Sex On Fire (link: Allan’s world of music)
MP3:: Kings Of Leon – Manhattan (link: Allan’s world of music)


RYAN ADAMS
Koska olen niin tajuttoman ajankohtainen tänään, niin läväytetään nyt pöytään todellinen valttikortti. Ryan Adamsin ja kardinaalien uusin levy, Cardinology, ilmestyy tänään. Kuka nyt väittää, etten ole ajan hermoilla, häh??? Kyllä täällä seurataan musiikkimaailmaa, vaikkei ehkä joskus siltä vaikutakaan. Niiiiiin, ja se eka single Fix It on ihan hyvä. On kestänyt monta kuuntelua, vielä en ole kyllästynyt.

MP3:: Ryan Adams & The Cardinals – Fix It (link: …SoTB)

2 kommenttia:

-Ville kirjoitti...

Kings of Leon kuulosti aika hyvältä.

Tässä taas päivän Jailbait:

Adele
http://www.myspace.com/adelelondon

Anssi kirjoitti...

Jep, Adele on ihan ok. Kirjotinkin siitä joskus maaliskuussa. http://pienetnuotit.blogspot.com/2008/03/kaipuu-kotikaupunkiin.html