Silloin kun mieli on avoin, kannattaa soittaa Tom Waitsia. Kannattaa soittaa niin kovaa, että varmasti uppoutuu herran seikkailuhin. Sillä parempaa tarinankertojaa saa tästä maailmasta hakemalla etsiä. Kuuntelu saatta ensi alkuun vaatia hieman viitseliäisyyttä ja vaivaa. Herran perässä täytyy nimittäin kulkea niitä sivukujia pitkin, valtatiellä eteneminen olisi liian yksinkertaista. Vaivannäkö palkitaan, mörinästä avautuu myyttisen ja kunnianhimoisen miehen rikas maailma.
Lie To Me avaa Tom Waitsin 3 cd:n kokoelman Orphans: Brawlers, Bawlers & Bastards vuodelta 2006. Laulu on maaninen luenta kolmannesta pyörästä. Sen video on vielä maanisempi. Mielestäni kyseessä on yksi parhaista musiikkivideoista mitä ikinä on tehty. Se on sekopäisen vauhdikas. Sitä katsellessa tulee hiki.
Livenä tämä biisi kuulostaa vieläkin tautisemmalta. Youtube ei tarjoa tarpeeksi hyvälaatuista keikkaversiota tämän vuoden rundilta, mutta kannattaa etsiä käsiinsä keikkataltiointi tämän vuoden heinäkuulta Atlantasta (jota hehkutin jo aiemmin). Lisäksi kannattaa tsekata tämä live-esitys Lettermanin showsta vuodelta 2006. Maestro Duke Robillard kitarassa, meininki hieman rauhallisempi kuin tämän vuoden Glitter & Doom -kiertueella.
12.12.2008
Valehtele kun käsketään!
2 kommenttia Lähettänyt Anssi klo 20.50
Tunnisteet: Tom Waits
9.12.2008
Karnevaalit Meksikossa

Kiitos ylen Jukka Haarman, olen taas yhtä musiikillista kokemusta rikkaampi. Haarma bloggasi taannoin Julieta Venegasista, meksikolaista laulaja-lauluntekijästa. Parin klikkauksen jälkeen huomasin kuuntelevani Algún Día –kappaletta Venegasin tänä vuonna ilmestyneeltä MTV Unplugged –levyltä. Biisin loputtua huomasin kuuntelevani sitä uudestaan. Ja taas uudestaan. Ja taas.
Koska sanoista ei juuri mitään ymmärrä, voi keskittyä musiikin tunnelmaan ja rytmiin. Latinalaisessa musiikissa on hienoa sen vapaus ja rentous. Täysin pakotonta meininkiä. Me like. Tijuanassa kasvanut Venegas ymmärtää hyvän melodian päälle. Neiti sotkee lauluissaan hienolla tavalla meksikolaista poljentoa häpeilemättömiin popaineksiin. Banjot, haitarit ja tuubat päräyttävät kunnon karnevaalit pystyyn.
Algún Díalla on mukana banjoa soittamassa Gustavo Santaolalla. Nimi ei varmaan sano monelle mitään, joten valaistaanpa hieman. Mistään turhasta taapertajasta ei nimittäin ole kyse. Santaolallalla (lal-lal-laaaa!) on kaapissa kaksi oscaria. Hän on tämän hetken elokuvamusiikin guru. Amores Perros, 21 grammaa, Moottoripyöräpäiväkirja, Babel, Brokeback Mountain. Jep, kaikkien noiden leffojen musiikki on Santaolallan käsialaa.
Tässä Venegas, Santaolalla ja kummppanit paahtavat. Iloista menoa. (Valitettavasti tuota videota ei saanut upotettua blogiin.)
0 kommenttia Lähettänyt Anssi klo 14.48
Tunnisteet: Gustavo Santaolalla, Julieta Venegas
4.12.2008
Mustaa vettä

Pari viikkoa sitten kerroin Green Riverin murhaajsta. Puhdasta sattumaa on, että nyt esitellään Black Riverin murhaaja.
Jenkkiläinen folkpohjalta ponnistava Blitzen Trapper julkaisi tänä vuonna neljännen levynsä Furr. Siinä on mainio biisi Black River Killer, jossa murhia tekevälle kertojalle annetaan aina uusi mahdollisuus. Biisi kierrättää hienosti cowboy- ja gospelteemoja. Melodia rullaa rauhallisen dylanmaisesti eteenpäin. Tämä biisi ei muuta maailmaa, mutta omassa lajissaan se on täysosuma.
MP3:: Blitzen Trapper - Black River Killer (link: Audio Muffin)
0 kommenttia Lähettänyt Anssi klo 12.31
Tunnisteet: Blitzen Trapper
2.12.2008
Ba-ba-ba-ba-bassokuvio
1988 amerikkalaisbrittiläinen aikuisrockin koko kaameuden* perikuva Fleetwood Mac julkaisi biisin Everywhere. 20 vuotta myöhemmin Vampire Weekendin indie rokkarit tekivät siitä coverin. Siinä on niin tarttuva bassokuvio, että on hyvin lähellä etten taannu 8-vuotiaaksi lapseksi ja ala tanssimaan tavalla, jota häpeäisin vielä vuosienkin päästä.
En innostunut Vampire Weekendin alkuvuonna ilmestyneestä debyyttialbumista, joka kohisutti blogipiirejä ympäri maailmaa. En juuri innostu tästäkään biisistä tuota bassoa lukuunottamatta, mutta koska aiheet ovat muutenkin vähissä ja musiikin kuuntelu on ollut viime aikoina hieman paitsiossa ja jotta tämä blogi ei kuolisi kuten niin monet musiikkiblogit Suomessa ovat syksyn mittaan tehneet, niin annetaan palaa.
* = Kaameus tässä yhteydessä viittaa Fleetwood Macin kokoonpanoihin 80-luvulta lähtien. Se 60-luvun lopun bluesryhmä, missä oli mukana Peter Greenin, Danny Kirwanin ja Jeremy Spencerin kaltaisia kitarasankareita, se oli täyttä timanttia.
MP3:: Vampire Weekend - Everywhere (Fleetwood Mac Cover) (link: The world forgot)
0 kommenttia Lähettänyt Anssi klo 16.43
Tunnisteet: Fleetwood Mac, Vampire Weekend
21.11.2008
Laulu sarjamurhaajasta

Neko Casella on yksi tämän planeetan parhaimmista äänistä. Olen aina pitänyt tämän naisen soolotuotannosta. Yksi suosikkibiiseistäni on ollut Deep Red Bells, mutten ole koskaan vaivautunut ottamaan tarkalleen selvää, mistä se oikein kertoo. Kunnen päivänä eräänä selvisi seuraavaa.
Gary Ridgway on yhden lapsen isä ja kolmesti naimisissa ollut tehdastyöläinen Rentonista, Yhdysvaltonjen länsirannikolta. Vuonna 2001 hänet vangittiin syytettynä 4 ihmisen murhasta. Tähän mennessä hänet on todettu syylliseksi 48 naisen murhaan, mutta miehen itsensä mukaan uhreja on yli 90. Lähes kaikki uhrit olivat prostituoituja. Ridgway teki murhat Washingtonin osavaltiossa Seattlen ja Tacoman alueilla 1980-luvulla upottaen useimmat ruumiit Green Riveriin. Tästä syystä miestä kutsutaan nimellä Green River Killer.
Deep Red Bells kertoo Green riverin murhaajasta. Laulu voi vaikuttaa iloiselta rallilta, mutta sanat saavat ihon kananlihalle. Case kuvailee upeasti yksityiskohtia ja maalailee lapsuusmuistoja murhien detaljeihin.
a handprint on the driver’s side
it looks a lot like engine oil
and tastes like being poor and small
and popsicles in the summer
Green Riverin murhaaja on omakohtainen asia Caselle, sillä hän varttui osan lapsuudestaan 80-luvulla samalla seudulla millä Ridgway murhansa teki. Case on kertonut monen nuoren naisen – ja myös itsensä – eläneen pelossa tuona aikana.
MP3:: Neko Case – Deep Red Bells (link: A fifty cent lighter & whiskey buzz)
0 kommenttia Lähettänyt Anssi klo 15.08
Tunnisteet: Neko Case
14.11.2008
Matkalla keskiyön bussissa
Jos olet ikinä matkustanut bussissa keskellä yötä läpi seutujen, joilla asuvat vaan todelliset pihkatapit ja jääräpäät, niin silloin tämä laulu on sinua varten. Jenkkiläinen Jesse Winchester jätti parikymppisenä kaverina 60-luvun lopussa perheensä ja ystävänsä, ja pakeni Kanadaan välttääkseen joutumasta Vietnamin sotaan. 1972 Winchester julkaisi toisen albuminsa, Third Down, 110 To Go, joka on täynnä vahvoja tarinoita ja tulkintoja. Midnight Bus on levyn kohokohtia. Laulu kaikille matkaa tekeville tai tehneille. Winchesterin matka kesti yli 30 vuotta, sillä hän muutti takaisin jenkkeihin vasta 2002. Lyhyemmänkin reissun tehneet voivat tunnistaa tästä laulusta itsensä.
MP3:: Jesse Winchester – Midnight Bus (link: The rising storm)
0 kommenttia Lähettänyt Anssi klo 13.53
Tunnisteet: Jesse Winchester
10.11.2008
Helplessly hoping & Spoon
Viime perjantaina kahlasin läpi hieman satunnaisia videoita. Loputon suo, josta riuhtaisin itseni pakonomaisesti irti kun tytär heräsi päiväuniltaan. Nämä kaksi jäivät kuitenkin niin elävästi mieleen, että jaan ne tässä.
Stephen Stillsin hauras ääni tuntuu tulevan suoraan kuolinpedistä. On ihan järjettömän hienoa, että 38 vuotta laulun kirjoittamisen jälkeen sen tekijä pystyy esittämään biisistä näin tunteikkaan version.
Aina kun syötte jugurttia pikku kipoistanne, muistakaa että lusikka ei ole yksiulotteinen esine, vaan sillä on sielu.
0 kommenttia Lähettänyt Anssi klo 11.40
Tunnisteet: Stephen Stills
4.11.2008
Nasty little bug!
Likaisen, pelkistetyn, pörisevän ja surisevan musiikin maailmanmestari Seasick Steve julkaisi muutama viikko sitten uuden levyn, Started Out With Nothin and i Still Got Most of It Left. Tämän vuoden paras levynnimi. Ostan nykyään harvoin uusia levyjä, mutta tämä täytyy hankkia.
Sen lisäksi, että Steven tarina on elämänkerran arvoinen, tämä lähes 70-vuotias entinen hobo tekee aidosti mielenkiintoista musiikkia.
Seasick Steven noususta ihmisten tietoisuudeen saadaan kiittää esiintymistä Jools Hollandin showssa vuonna 2006 ja Youtubea. Sieltä löytyy lukuisia mainioita videoita tästä mainiosta miehestä.
Viime päivät olen katsellut ja kuunnellut ihan fiiliksissä tätä tarinaa pienistä ötököistä. Chiggers-biisi löytyy miehen uudelta levyltä. Kohdassa 3:35 alkaa ötökkä pörräämään oikein kunnon vauhdilla. Vuoden parhaimpia biisejä!
2 kommenttia Lähettänyt Anssi klo 14.25
Tunnisteet: Seasick Steve