Viime perjantaina kahlasin läpi hieman satunnaisia videoita. Loputon suo, josta riuhtaisin itseni pakonomaisesti irti kun tytär heräsi päiväuniltaan. Nämä kaksi jäivät kuitenkin niin elävästi mieleen, että jaan ne tässä.
Stephen Stillsin hauras ääni tuntuu tulevan suoraan kuolinpedistä. On ihan järjettömän hienoa, että 38 vuotta laulun kirjoittamisen jälkeen sen tekijä pystyy esittämään biisistä näin tunteikkaan version.
Aina kun syötte jugurttia pikku kipoistanne, muistakaa että lusikka ei ole yksiulotteinen esine, vaan sillä on sielu.
10.11.2008
Helplessly hoping & Spoon
Lähettänyt Anssi klo 11.40
Tunnisteet: Stephen Stills
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti