Menetetty Detroit?

Investointipankki Lehman Brothersin konkurssista vuonna 2008 alkunsa saanut Yhdysvaltojen talouden romahtamisen eräs konkretisoitunut muoto on Forbesin vuosittain tekemä America’s most miserable cities –listaus. Tuon listan kärkipaikoilla on viime vuosina viihtynyt Detroit.

50- ja 60-luvuilla Detroit oli Amerikan ylpeys. General Motorsin ja Fordin johtama autoteollisuus ja Motownin tuottama musiikillinen rikkaus löivät tahtia kaupungin nousulle. Ja mitä tilalla on nyt? Suljettuja tehtaita, slummeja, autioita taloja, rikollisuutta ja miesväestössä lähes 50 % työttömyys. Kaupungin ainoa ylpeys tuntuu olevan jääkiekkojoukkue Red Wings, joka on NHL:n parhaiten johdettu organisaatio.

Jollain on kuitenkin vielä uskoa. Detroitin omien poikien Daniel Zottin ja Joshua Epsteinin yhtye Dale Earnhardt Jr. Jr. julkaisi pari kuukautta sitten videon biisiin We Almost Lost Detroit. Biisi löytyy yhtyeen viime vuoden levyltä ja on tietenkin cover Gil Scott-Heronin vuoden 1977 klassikosta. Videolla tavalliset kaupunkilaiset ovat työnsä ääressä, laulamassa Scott-Heronin laulua. Kaupungin vaikean taustan tuntien video saa lisää syvyyttä. Videon ihmiset haluavat unohtaa menneet ja luoda uuden Detroitin.

Jamien jami

BBC omistaa Lontoossa seitsemän studion Maida Vale Studios -kompleksin. Tuossa 103 vuotta vanhassa legendaarisessa rakennuksessa, joka on ollut lakkautusuhan alla jo useita vuosia, muuan John Peel äänitti omat sessionsa vuosien 1967 ja 2004 välillä. Siellä ovat äänittäneet niin Led Zeppelin, Beatles kuin White Stripeskin.

Viime Vuonna jenkkiläinen soul- ja r&b-tähti Raphael Saadiq äänitti Maida Vale -studiolla Gilles Petersonin vahdissa muutaman biisin livesession. Mukana oli tämä miehen viime vuonna ilmestynee Stone Rollin' -levyn eeppinen päätösbiisi The Answer. 11 ja puoli minuuttia puhdistavaa taikuutta. Jo pelkästään neljän minuutin pituinen alkujami on eräs parhaista livegrooveista koskaan.



Jos Saadiq iski, kannattaa tsekata tämä akustinen näyte miehen taituruudesta.

Hengitä

Jotkut laulut sopivat juhliin, jotkut häihin, jotkut hautajaisiin. Siinä vaiheessa kun multaa heitellään oman arkkuni päälle, soundtrackilla voisi soida esimerkiksi Pearl Jamin vuoden 2009 Backspacer-levyltä löytyvä Just Breathe.

Itse jo elämän auringonlaskua kohti käyvä 79-vuotias Willie Nelson versioi Just Breathen juuri ilmestyneelle Heroes-levylleen. Kaiken kokeneen miehen suulla laulettuna tämä hieno teksti saa kuulijassa aikaan kylmiä väreitä. Alla livetaltiointi Sirius-radioaseman tiloista, mukana Willien pojat Lukas ja Micah.

Tohtorin uusi resepti

Malcolm John Rebennack Jr eli Dr. John julkaisi debyyttilevynsä Gris-Gris 9 vuotta ennen syntymääni, vuonna 1968. En tiedä minkälaisia aineita tohtorimme otti tätä esikoista tehdessään, mutta veikkaan lääkkeiden olleet vahvoja ja annosten suuria, niin psykedeelinen huikeus markkinoille kolahti.

Nyt, vaatimattomat 44 vuotta myöhemmin, tämä New Orleansin voodoo-funkin mestari yllättää positiivisesti uudella Locked Down levyllään. Tällä kertaa tohtorille ominainen rämeiden funk on poissa. Tuottajana häärinyt Black Keysin nokkamies Dan Auerbach on iskenyt kultasuoneen ja tehnyt vanhan herran kanssa todellisen bändilevyn, jota voisi kuvailla seuraavilla termeillä: arvaamattomasti svengaava, särmikkään puolihuolimaton, paheellinen, laiskan sielukas, karismaattinen.

Historian kaiut ovat jossain taustalla, äänimaisema on Auerbachmaisesti vanhanaikainen. Mutta tajuton groove on tuoretta. Varsinkin rumpali Max Weissenfeldt ja basisti Nick Movshon jyräävät vauhtia koneeseen ihailtavalla tavalla. Myös torvien epämääräisissä töräyksissä on kilokaupalla fiilistä. Kitaristina uransa aloittanut Dr. John (joka siirtyi pianoon kun oikean käden nimetön irtosi ampumavälikohtauksessa), jättää pianon vähemmälle ja vinguttaa tällä levyllä enemmän farfisa-urkujaan.

Aivan mahtava meininki. Yksi vuoden parhaista levyistä, ei epäilystäkään.

Hokimusiikkia

Jääkiekon MM-kisat ovat meneillään. Kaikkialla puhutaan vain lipuista ja niiden hinnoista, ketään ei tunnu kiinnostavan itse peli. Tämä blogi ottaa lätkään musiikillisen kannan ja esittelee teille kaikkien aikojen parhaan maalilaulun.

Yhdysvaltalainen Hartford Whalers pelasi NHL:ssä vuosina 1979-1997, kunnes seura muutti Pohjois-Carolinaan ja muutti nimensä Carolina Hurricanesiksi. Suomalaisista pelaajista Hartfordia edustivat Risto Siltanen 80-luvulla ja Sami Kapanen 90-luvulla. 1970-luvun puolessavälissä, kun Hartford pelasi vielä WHL-liigassa, seuran toimitsijana ollut George Ducharme etsi sopivaa laulua, jonka avulla voisi nostattaa tunnelmaa hallissa. Sattumalla hän törmäsi Jack Say nimisen henkilön tekemään Brass Bonanza -instrumentaaliin, joka oli saatavilla ilmaiseksi. Tuosta kappaleesta tuli Hartford Whalersin tunnus- ja maalilaulu ja monen mielestä se on edelleen kaikista lätkäaiheisista lauluista paras.

Hirviöiden seikkailut

Kun työ ei suju, hälinä ympärilläsi on jatkuvaa, ylisosiaalisuus ärsyttää ja autosta loppuu öljyt, silloin on apua saatava aina Islannista saakka. Reykjavikilainen kuusihenkinen Of Monsters and men sotkee indien ja folkin sumuisaksi kevätpäivän rytmikeitoksi. Tämän jälkeen jaksaa taas hieman paremmin kestää iskuja ja kaiken järjettömyyttä.