30.5.2012

Menetetty Detroit?

Investointipankki Lehman Brothersin konkurssista vuonna 2008 alkunsa saanut Yhdysvaltojen talouden romahtamisen eräs konkretisoitunut muoto on Forbesin vuosittain tekemä America’s most miserable cities –listaus. Tuon listan kärkipaikoilla on viime vuosina viihtynyt Detroit.

50- ja 60-luvuilla Detroit oli Amerikan ylpeys. General Motorsin ja Fordin johtama autoteollisuus ja Motownin tuottama musiikillinen rikkaus löivät tahtia kaupungin nousulle. Ja mitä tilalla on nyt? Suljettuja tehtaita, slummeja, autioita taloja, rikollisuutta ja miesväestössä lähes 50 % työttömyys. Kaupungin ainoa ylpeys tuntuu olevan jääkiekkojoukkue Red Wings, joka on NHL:n parhaiten johdettu organisaatio.

Jollain on kuitenkin vielä uskoa. Detroitin omien poikien Daniel Zottin ja Joshua Epsteinin yhtye Dale Earnhardt Jr. Jr. julkaisi pari kuukautta sitten videon biisiin We Almost Lost Detroit. Biisi löytyy yhtyeen viime vuoden levyltä ja on tietenkin cover Gil Scott-Heronin vuoden 1977 klassikosta. Videolla tavalliset kaupunkilaiset ovat työnsä ääressä, laulamassa Scott-Heronin laulua. Kaupungin vaikean taustan tuntien video saa lisää syvyyttä. Videon ihmiset haluavat unohtaa menneet ja luoda uuden Detroitin.

0 kommenttia: