Vuoden parhaat palat

Hankala paha vuosi. Keskityin enemmän vanhaan kuin uuteen. Ei napannut Anna Calvi, James Blake tai Lana Del Ray. Uusi Bon Iver oli surullisen vaisu. Jotain sentään löytyi. Alla parhaita kiinnekohtia musiikkivuodelta 2011.

VUODEN ÄÄNI
Jessien J:n alkuvuonna ilmestynyt debyyttilevy Who You Are ei takuulla kohoa korkealle vuoden albumeja listattaessa. Se on täynnä ylituotettua hukkakauraa, sellofaaniin ja lateksiin käärittyä kilkettä joka hukuttaa alleen hienon laulajan. Akustisilla keikoilla tämä neiti näyttää äänensä huikean voiman. Leikittelevää improvisointia sanoilla ja säkeillä. Price Tag oli suosikkini. Jools Hollandin showssa esitetty versio on mainio, mutta linkitetään tähän nyt vaihteeksi tämä NovaFM-radioasemalla taltioitu otto.

VUODEN LÄPIMURTO, VUODEN TANSSILIIKKEET
Mies joka hikoilee kuin harvian kiuas, Floridan soulkuningas Charles Bradley nousi maailman silmien eteen 63-vuotiaana, kiitos Daptone Recordsin ansiokkaan toiminnnan. Albumi No Time For Dreaming on oiva näyte siitä tunteesta, millä tämä lapsuutensa kadulla asunut ex-kokki soulia paahtaa. Tässä Golden Rule livenä polkupyöräkaupassa.

VUODEN VIRKEIN VANHUS
Paholaista ei ole, on vain humalainen Jumala. Ja hänen vieressään istuu Tom Waits, joka on sieltä lateleman totuuksia taidolla, kokemuksella ja näkemyksellä. Miehen 22:n albumi Bad As Me on timanttinen. Se on täynnä hienoja soittajia (Marc Ribot, Keith Richards, David Hidalgo) ja Waits lataa tiskiin täyden kattauksen niin nopeita räkäisiä roiskaisuja kuin kimmeltäviä rakkauslauluja. Face To The Highway on suosikkini. Se on klassinen luenta maailman väsymyksestä ja hieno esimerkki Waitsin kyvystä iskeä oikeat sanat oikeaan järjestykseen.
”The heart wants a certain kind of lover if it can.”

VUODEN VOIMANAINEN
No onhan se Adele huikea. Ei tarvitse piiloutua Lady Gagan vaatekaapin taakse tai jumpata lavalla neljänsadan tanssijan kanssa. Ääni ja piano riittää, jopa Brit Awardseissa. Ja loppuun vielä kyyneleet, ihan oikeat sellaiset. Ansaittua menestystä ympäri maailman.

VUODEN VOIMAMIES
Colin Stetson osoitti, että soittaminen ei ole pelkkää nautintoa. Bassosaksofonin kanssa nuoteista tulee fyysinen taistelu, jossa kaulan verisuonet pullistevat ja kasvojen lihakset vääntäytyvät vaivalloisiin asentoihin. Stetsonin toisen soololevyn New History Warfare Vol. 2: Judges nimibiisi Judges on maanalaista murinaa parhaimmillaan.

VUODEN BIISEJÄ
Lord Est – Juoksen vapaana kaupunkiin. Tunnari kaikille niille, joita työ joskus ahdistaa. Eli kaikille. Myös minulle.

Samuli Putro - Huono sängyssä. Riimittelyn suomenmestari osui ja upotti. Tämä iskelmäpala täyttää tanssilattiat.

PJ Harvey – The Words That Maketh Murder. Nainen ja autoharppu. Helvetinmoinen yhdistelmä. Polly Jean on edelleen yksi planeetan mielenkiintoisimmista naisartisteista.

Feist – Comfort Me. En jaksanut puristaa itsestäni maksimaalista innostusta Feistin uuden levyn tiimoilta, mutta tämä laulu jää elämään. Hieno rytmi, sähköiskuja antavat sanat.

Night Moves - Headlights. Minneapoliksen tuntematon suuruus. Jos tästä bändistä jotain muistamme kymmenen vuoden kuluttua, se on tämä biisi.

Haloo Helsinki! - Maailman toisella puolen. 6-vuotiaan tyttäreni mielestä tämä on maailman paras laulu. Evoluutiota vapaasti mukailleen lapset ovat yleensä vanhempiaan viisaampia.

Coldplay - Major Minus. Suuruudenhulluun syntikkapoppiin uponnut Coldplay teki levyn, joka ei kehuja juuri saanut, eikä niitä myöskään ansainnut. Yhden riffin Major Minus oli piristävä poikkeus.