Amerikansuomalaista parhautta

Viime lauantai Lahden Sibeliustalon Finlandiaklubilla oli yksi elämäni parhaista keikkapäivistä. Lavalla iskivät tahtia J. Karjalainen Polkabilly rebelseineen. Upea soundi, vaivaton groove, hienoja tarinoita.

Lännen-Jukasta alkanut tarina on Polkabillylla saatettu ansiokkaaseen päätökseen, sillä Karjalaisen mukaan amerikansuomalaiset laulut on nyt laulettu. Lauantain keikalla materiaalia kuultiin kaikilta trilogian levyiltä, aina Lännen-Jukan synkästä perusvireestä Polkabilly Rebelsin reippaampaan ja vapautuneempaan meiniinkiin. Kohokohtia toimivat kaikkien örinöiden äiti, hillitön Pontikkapoika, jo aiemmassa kirjoituksessani aiheena ollut Hopeinen veitsi sekä Nancy ja Sally, jonka kolmiodraama on elokuvaa suurempaa.

Suurimmat suosionosoitukset taisi esittelyssä saada basisti Mitja Tuurala. Ja aivan aiheesta. Läskibasso ei ole ikinä kuulostanut näin hyvältä. Tautista svengiä, ranne kipeänä, tyylillä hamaan loppuun.

Alla mainio video rebelsien parin viikon takaiselta Tampereen keikalta.

Jos olisin kuulunut kuoroon

Ollessani viidennellä luokalla peruskoulussa musiikkitunnit kulutettiin laulamalla isänmaallisia tuntoja kohottavia maakuntalauluja. Myös Sininen ja valkoinen kuului joka tunnin ohjelmistoon. Maailman pop-musiikki oli Beatlesin Let It Be, mitään muuta ei tunnettu, maailmaa Beatlesin ulkopuolella ei ollut. Noista tunneista on jäänyt takaraivooni pieni kammo, joka estää julkisella paikalla laulamisen vielä tänäkin päivänä.

Entäpä jos.

Entäpä jos musiikinopettajana olisi ollut Gregg Breinberg? Mitä jos paikka olisi ollut pienen ja kauniin Päijät-Hämäläisen kunnan sijasta Staten Island New Yorkissa? Mitä jos olisi ollut PS22 Chorus, ja olisin joutunut sinne omin tahdoin tai vastoin tahtoani? Olisiko tätä blogia olemasssa? Olisinko jo voittanut X-factorin?

Nämä viidesluokkalaiset vetävät tässä Phoenixin Lisztomanian niin hienosti, että en jatka sairaalloista ajatusjouksuani enää pidemmälle. Katsokaa ja ihailkaa.


Tämän innoittamana odotan, että kun omat lapseni ovat joskus viidesluokkalaisia, niin heidän musiikkikirjansa sisällysluettelosta löytyy nimiä Jenni Vartiainen,
Moloko, Sufjan Stevens ja Matti Johannes Koivu. Päättäjät herätkää. Tärkeintä ei ole oppiminen vaan oppimisen ilo!

Marjon Hopeinen veitsi

Nyt kun olen pari päivää kuunnellut J. Karjalaisen uusinta Polkabilly Rebels -levyä, niin tässä voisi uhrata nettiavaruuden rajatonta tilaa ja hehkuttaa Karjalaisen rohkeutta, kunnianhimoa ja tyylitajua seuraavat kaksi kuukautta.

Sen sijaan tuli mieleen seuraava asia:

Marjo Leinonen on suomen parhaimpia roots-musiikin laulajia (esimerkki tässä, tai jopa tässä). Tämä itsestäänselvä totuus vaan lujittuu kun kuuntelee Leinosta laulamassa Hopeinen Veitsi -balladia tuolla Polkabilly-levyllä. Biisihän on suomenkielinen versio vanhasta tradionaalisesta amerikkalaisesta Silver Dagger -laulusta, joka tunnetaan parhaiten Joan Baezin esittämänä. Itse ihastuin biisiin vuosia sitten siitä yksinkertaisesta syystä, että jopa tälläinen tumpelo kotikitaristikin osaa soittaa tuon koukuttavan D-G-D-Em -sointukuvion akustisella kitaralla tismalleen oikein.

Leinosen tulkintaa ei tähän hätään löytynyt, käykää ostakassa levy.
Tästä voi katsoa Joan Baezin version. Vai kiinnostaako sittenkin Dolly Parton?

Heprea ei ole ikinä kuulostanut näin hyvältä

Unohtakaa Vampire Weekend. Sitten Paul Simonin Graceland-päivien kukaan ei ole tuonut afrikkalaisia rytmejä popmusiikkiin samalla tavalla kuin Fool's Gold. Simon teki historiaa vuosina 1986 ja 1990 julkaistessaa afroamerikkalaisen musiikkikeitoksen kaksi merkkipaalua, Gracelandin ja The Rhytm Of The Saintsin. Kun kuuntelee Fool's Goldin 11 hengen poppoon rytmiä Surprise Hotel -biisillä, ei yhteydeltä Simoniin voi välttyä. Ei tarvitse edes ymmärtää mitä solisti Luke Top hepreaksi laulaa, rytmi vie mennessään. Loisteliasta maailmanmusiikkia ja tällä biisin virallisella videolla on käynnistä todella hauskan näköiset bileet.



MP3:: Fool's Gold - Surprise Hotel (link: KEXP)

Laahaava Tutti Frutti

Tässä muutama nimi: Manuela De Gouveia, Mimmi af Skog ja Isak von Sundström. Soiko kellot? Jos ette vielä tiedä Pascalista, niin korjatkaa sivistyksenne aukko äkkiä. Tämä rouhea ruotsalainen trio on skandinaavian parhaimpia rokkibändejä.

Alla olevalla videolla soi ehkäpä paras cover Little Richardin vuonna 1955 tekemästä rock'n'rollin alkulähteestä. Pascalin tänä vuonna ilmestyneen levyn Orkanen Närmar Sig avausbiisi Tutti Frutti kokee tyylikkään muodonmuutoksen. Tempo vedetään alas ja kaahauksen sijasta keskitytään pelottavaan tunnelmointiin.