TOP 3, osa 9

Kate Nash
Tulevana kesänä istuessasi rannalla kuulet nuoriso-osaston laittavan radion täysille ja kilistelevän siideripullojaan. 50 prosentin todennäköisyydellä biisi on Kate Nashin Do Wah Doo. Tuo kuviteltu skenaario ei tee tästä biisistä huonoa, vaan ennemminkin heittää ilmoille seuraavanlaiset ajatukset: Onko Kate Nash nero? Kuka on Kate Nash? Täältä voit katsoa videon, jossa on akustinen veto tuosta rallista. (Videolla Nashilla on TODELLA ärsyttävä laulutapa. Singleä kun kuuntelee, niin tuota ei huomaa). Samalta sivulta voi ladata mp3:n.
MP3:: Kate Nash - Do Wah Doo (link: Music From Go to Whoa)

Black Keys
Ohion supernerot tulevat taas. Dan Auerbach ja Patrick Carney ovat tämän planeetan parhaimpia blues-rockareita. Joka toista väittää, joutuu ikuisen kirouksen vangiksi. Uusi levy Brothers tulee tänä vuonna, uusi biisi Tighten Up on jo ulkona. Kun tuottajana on Dangermouse, niin silloin ei voi mennä pahasti vikaan. Hauskasti nykivä rumpukomppi tässä.
MP3:: The Black Keys - Tighten Up (link: The Music Ninja)

Sharon Jones
Jos Eli "Paperboy" Reed on nykysoulin miesmessias, niin Sharon Jones on ollut naisista numero ykkönen tämän blogin pitäjälle jo vuosien ajan. Uskomaton mimmi, uskomaton bändi. Jotta superlatiivien yliannostukselta vältytään, niin todetaan vaan että uusi levy I Learned the Hard Way on tulossa ulos kohta. Nimibiisillä meno on sitä taattua itseään.
MP3:: Sharon Jones & The Dap Kings - I Learned The Hard Way (link: Atlanta's A-List)

Anteeksi Norah

Sanojen peruminen on aina yhtä mukavaa. Tulee tunne, että lyökää kovempaa, olen ansainnut kaiken.

Nythän on niin, että viime vuonna haukuin hieman tätä Ravi Shankarin tytärtä. Väitin, ettei se uuden The Fall -levyn soundin oikein iske. Noooh, iskeehän se, ajan kanssa. Yle Teemalta tarttui kuukausi sitten digiboksiin Norah Jonesin konsertti, jossa hän yhtyeineen veti pääasiassa uuden levyn kappaleita jollain pienellä klubilla, olisiko ollut Belgiassa. Eilen illalla katselin tuota konserttia pojan kanssa. Yksivuotias juniori oli (ja on edelleen) ihan perhanan kipeä, korvatulehdusta ja julmaa flunssaa täynnä, mutta silti Jonesin keikka sai taaperon tanssahtelemaan. Samalla innostuin minäkin. Perhanan hienosti rullaa, ne kaikkein hitaammat balladit laittoivat hieman unettamaan, mutta muu poljento oli mallikasta.

Juniori tykästyi ennen kaikkea tähän Tell Yer Mama -biisiin. Kunniamaininta Smokey Hormellille kitaroinnista. Hieno mies! Video on hieman heikkotasoinen, mutta viis siitä. Sori Norah pahoista sanoista, nöyrä anteeksipyyntö!

Come on baby!

Alkuvuoden ehkäpä mielenkiintoisin levyuutuus on tässä. Punkbluesin suurnimi Jon Spencer ja hänen vaimonsa Cristina Martinez ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen Hollantilaisen elektronisen musiikin maestron Elisabeth Esselinkin alias Solexin kanssa. Tuloksena on kaikkien tyylien rajamailla liitävä levy Amsterdam Throwdown, King Street Showdown. Melko irroittelevaa kamaa, tämä blogi tykkää.

Maistiaisia voi käydä kuuntelemassa täällä. Oma suosikkini on Galaxy Man, jonka spacerock-fiilistely baby,baby -huutoineen on juuri tarvittavan sekavaa.

Tarkalla tyylillä

Jos soul-musiikin genrestä pitäisi näinä päivinä nostaa yksi miesartisti ylitse muiden, annan ääneni Eli "Paperboy" Reedille. Tämä mies on ainutlaatuinen. Varustettuna komealla äänellä, millintarkalla tyylitajulla, tiukalla taustabändillä ja huikealla livemeiningillä Reed tykittää luut kurkkuun niiltä epäuskoisilta jääräpäiltä, jotka luulevat tämän nuoren juutalaisen pojanklopin olevan vain pelkkä valkoinen kopio Otis Reddingin ja Wilson Pickettin singstar-levyltä. Reed tekee kaiken tosissaan, ja silloin ei ole syytä lähteä arvostelemaan. Ja koska vielä biisitkin ovat omaa käsialaa, on tätä kaveria helppo hehkuttaa.

Oppi on ammennettu niin autenttisesti kuin se nykypäivänä vain on mahdollista. Reed on elänyt nuoresta elämästään osan suoraan pääkallopaikoilla, Mississipin Clarksdalessa sekä Chicagossa.

Kaiken juju on tässä: Siinä tavassa millä Reed laulaa, kuinka tosissaan hän iskee sielunsa peliin esiintyessään, on jotain sellaista, että kliseisetkin laulunrivit kääntyvät korkeamman luokan totuudeksi.

Jo vuoden 2008 debyytti Roll With You oli lupaava, ja toivottavasti tänä vuonna ilmestyvä Come and Get It lunastaa loputkin toiveet. Arttu ja muut Amsterdam Acousticsin mainiot kaverit tekivät alkuvuoden kulttuuriteon taltioidessaan Eli "Paperboy" Reedin intiimin esityksen uuden levyn nimikappaleesta (If You Want The Love Of A Man) Come and Get It. Puhdasta kultaa.

Tämä kaveri Suomeen ja heti!

Brasilialainen hiekkaranta

Tämä piti postata jo aikoja sitten, mutta vasta tämänaamuinen ruuveja äärimmilleen kiristänyt sotkeminen polkupyörällä sohjossa töihin sai aikaan käskyn painaa "julkaise teksti" -nappia.

India Arie on äärimmäisen lahjakas ja sielukas laulaja/lauluntekijä. Siksi on sääli, ettei hän kunnolla erotu muista mustista naispuolista soul/pop -laulajista. Arien levyt ovat muovista mtv-kuraa kiiltäviin lahjakääreisiin verhottuna. Ylituottaminen hukuttaa laulut alleen. Potentiaalia olisi paljon suurempaan. Livenä meininki on usein onneksi täysin toinen.

VH1:n sarjassa Music in High Places artistit esittävät akustisia versioita lauluistaan erilaisissa luonnoltaan kauniissa paikoissa ympäri maailmaa. India Arie teki vuonna 2003 sarjaan levyn Live in Brazil.

Tässä Arie laulaa ja soittaa kavereidensa kanssa loputtomalla hiekkarannalla jossain päin Brasiliaa. Ehdottomasti yksi suosikkivideoistani.



Tässä samalta dvd:ltä Arien suurin hitti, Video. Kuvan- ja äänelaatu eivät ole kummoiset, mutta rytmin voi tuntea.