Vuoden parhaat palat

Tämä ei ole koskaan ollut näin vaikeaa. Vuonna 2006 ykköseksi oli helppo nostaa Neko Casen Hold On, Hold On, vuonna 2007 yhtä selvä valinta oli Arcade Firen Keep The Car Running. Viime vuonna Laura Sippolan Kaunis Mieli oli SE biisi, jonka ylitse yksikään muu kappale ei pystynyt nousemaan. Mutta nyt. Mitä nyt? Miksi tämä nyt sitten on näin helvetin hankalaa. Tarjonta ei ainakaan ole huonompi. Ehkä tässä käy niin, että todellinen kuva tästä vuodesta muodostuu vasta joskus juhannuksena 2010. Etäisyyden ottaminen usein auttaa.

Yritetään kuitenkin. Koska perheellisenä ja työssäkäyvänä ihmisenä en ole keksinyt aikatyhjiötä, jossa voisin kuunnella uusia levyjä viikoittain, koostuu tärkein listani tänäkin vuonna yksittäisistä biiseistä. Lista näyttää koostuvan pääasiassa varsin rauhallisista biiseistä. Kun tulee enemmän ikää, alkaa näköjään sisältö tulemaan volyymin edelle. Eli näin sen kuulin.

VUODEN 10 PARASTA BIISIÄ:

1. Hiskias Möttö & Mojakka - Lännen Lokari
Kaikki on sanottu täällä. Monipäisen Mojakan poljentoa ei vaan voi vastustaa. Tämä Hiski Salomaan vuoden 1930 klassikon versiointi on ehkä eniten kuuntelemani kappale vuonna 2009.

2. Pohjolan Ilmari - Kohtaaminen (MySpace)
Paluu lapsuuden kesiin. Aivan vastustamaton rallatus, jota viheltin ajatuksissani koko loppuvuoden. Jotain niin aitoa, että en tätä vieläkään täysin tajua.

3. Melody Gardot – Who Will Comfort Me (YouTube)
Ääni, jonka edessä voi vaan levittää kätensä. Nerokaan yksinkertainen rytmi, joka pysyy paketissa sortumatta missään vaiheessa ylikiivaaseen kaahausvaihteeseen.

4. Samuli Putro – Tuhkaa Korulippaassa (YouTube)
Joidenkin mielestä tekonäppärää mukataiteellista fraasien toistelua. Ne mitään tiedä. Hieman epätasaisen albumin paras biisi, koruttoman kaunista kerrontaa.

5. Serena Ryder - Racing In The Street (YouTube)
Bruce Springsteenin biisiä ei kukaan ole koskaan coveroinut näin hienosti. Häikäisevä taideteos, jossa olennainen on ymmärretty täydellisesti.

6. Portugal. The Man – Guns And Dogs (YouTube)
Sekametelisoppaa Alaskasta. Yhtä aikaa myrskyisen hämärää ja kristallinkirkasta. Tuli jostain eteeni ja jäi siihen.

7. Monsters Of Folk – Temazcal (YouTube)
Superkokoonpanon ainoa biisi, mikä jäänee eloon. Soundeiltaan mestariluokkaa, jokainen nuotti soi kuten sen on tarkoitettukin.

8. Bob Dylan – Beyond Here Lies Nothin’ (YouTube)
Voiko Dylanin bluesin nostaa tälle listalle tuntematta itseään 65-vuotiaaksi nostalgikoksi, joka on pudonnut ajan kelkasta? Mietin asiaa sekunnin murto-osan ja totesin että voi. Olkoonkin, että Dylan kierrättää tässä Howlin Wolfin loisteliasta vuoden 1957 klassikkoa.

9. Edward Sharpe & The Magnetic Zeros – Janglin
Taideopiskelijoiden kesäprojektilta aluksi kuulostava yhtye osoitti olevansa jotain kestävämpää.

10. Reino & The Rhinos – Päätön Polle
American 70-luvun hitti kääntyi Reinon käsittelyssä keinuvalla poljennolla kulkevaksi psykedelian ja surrealismin riemuvoitoksi.

VUODEN PARAS LEVY:
Hiskias Möttö & Mojakka - Värssyjä Hiski Salomaan laulukirjasta
Iski ja pirun kovaa. Ylituotetun hutun keskellä vankka ja raikas kokoelma Salomaan ralleja.

VUODEN MIES:
Leonard Cohen
Vanha mutta voimissan. Live In London -dvd on siitä oiva osoitus. Havahduin miehen lyriikoiden suuruuteen kunnolla vasta tänä vuonna.

43 blogitekstiä tänä vuonna. Kiitos ja anteeksi. Jatkuu ensi vuonna.

2xSteve,banjoista joulua!

Seasick Steve, tämän blogin yksi ehdottomista suosikeista, oli Jools Hollandin vieraana lokakuussa esittäen uuden levynsä Man From Another Time materiaalia. Mukanaan täysin mielipuolinen rumpali Steve veti pari rouheampaa vetoa sekä soolona tämän hartaan kappaleen.

The Banjo Song toimikoon tämän blogin virallisena joulubiisinä. Kuunnelkaa tätä lähes 70-vuotiasta entistä kulkuria, miestä joka on soittanut John Lee Hookerin kanssa, esiintynyt Glastonburyssa yli 60 000 ihmiselle ja kaatanut kansaa festivaaleilla myrskyn lailla. Näin soi todellinen musiikki. Lopussa on miehellä lähes tippa linssissä.



Sitten vähän railakkaampaa menoa. Kaikki 80-luvulla nuoruuttaan viettäneet tietävät, että silloin Steve Martin oli maailman paras näyttelijä. No doubt about it, vetäkää se hymy pyllyynne.

Mies on myös hemmetin kova banjon soittaja eli voidaanko sanoa banjosti? Tässä Martin hillbilly-country-bluegrass-bändinsä kanssa Jools Hollandin showssa. Jiihaaa!!! Hyvää joulua!

Äänenpaine

Joskus nuorena sitä ajatteli että Tom Jones on vain vanhoille naisille. Että siitä Walesin karhusta voi pitää vain, jos haluaa menettää kasvonsa ja maineensa ystäviensä edessä. Kuinka väärässä sitä märkäkorvana voi ollakaan.

Sillä Tom Jones jos kuka on Laulaja. Siinä on niin iso l, että sen edessä pieni ihminen nöyristyy. Kaatuu kateudesta ja taidon puutteesta. Jos osaisin laulaa, haluaisin omata sellaisen äänen kuin Tom.

La Blogotheque teki taannoin merkittävän kulttuuriteon, kun sai tallennettua Tom Jonesilta muutaman biisin livenä hotellihuoneessa. Videolle tarttuneet esitykset ovat kaikessa karuudessaan (laulu + sähkökitara) maagisia. Tunnelma on vahva ja käsin kosketeltavissa. Yhtä hieno on esittelyteksi. Pidin erityisesti kohdasta, jossa kerrotaan kuinka äänittäjän volyymimittarit pomppasivat kaakkoon kun herra Jones avasi suunsa. Laulaja, TODELLA isolla l-kirjaimella.

Autoradiosta

Näillä kahdella on löyhä, mutta sitäkin törkeämpi yhteys: Scoda Octavian autoradio. Persoonaton musta masiina, joka parin päivän aikana loihti auton sisätilat täyteen persoonallista musiikkia.


Case 1: Hangin sointi

Ajaessa viikonloppuna autolla kauniisti mutkittelevaa syrjäistä maalaistietä radiosta (YleX) kajahti ilmoille modernia jazzia. Teki mieli pysäyttää auto, avata ovet ja laittaa volyymit täysille. Kuunnelkaa metsän eläimet, kuunnelkaa!. En ole varma kappaleesta, mutta esittäjä oli Portico Quartet.

Tämän Lontoosta kotoisin olevan neljän hengen ryhmän tavassa tehdä uuden sukupolven jazzia on jotain törkeän hienoa. Soundia maustaa "hang", vuonna 2000 Sveitsissä kehitetty teräsperkussio, joka on sukua karibialaiselle steel-rummulle ja näyttää lähinnä ylösalaisin käännetyltä wokkipannulta. Soitannallisesti hangia ei voi kutsua pelkästään rummuksi, sillä teräskuvun pinnalta soitetaan nuotteja. Useimmissa hangeissa nuotteja on kahdeksan tai yhdeksän. Hangin käyttö antaa Portico Quartetin sointiin aivan omalaatuisen leimansa, pehmeän ja kaihoisan tunnelman, jonka päällä Jack Wyllien saksofoni saa vapaasti liitää melodioitaan.

Onnellisia ovat varmasti ne, jotka näkivät Portico Quartetin lokakuun lopussa Tampere Jazz Happeningissa.

Bändiltä ilmestyi lokakuussa toinen albumi, Isla, joka menee ehdottomasti loppuvuoden ostoslistalle. Alla olevasta linkistä saa ladattua bändin vuoden 2007 debyyttilevyn biisin Cittàgazze. Suosittelen vahvasti, huikean lennokasta menoa.

MP3:: Portico Quartet - Cittàgazze (link: cyberinsekt)


Case 2: Suomireggae
Maanantai-ilta kello 21.30. Pimeämpää kuin säkissä. Kotiin ajaessa radiosta kajahtaa oman kotikaupungin pojan Raappanan Maasta Maahan. Iskee sairaan kovaa, vie mennessään. Muistinko näyttää vilkkua? Ainakin selvisin kotipihaan ehjänä. Ilmestyessään vuonna 2007 tämä meni jotenkin ohi (ja häpeän sitä), joten otan kaiken takaisin nyt.

MP3:: Raappana - Maasta Maahan (link: iLike)

Edward Sharpen ihmeellinen elämä

Volyymi tutustutti minut Edward Sharpeen ja hänen bändinsä ihmeelliseen maailmaan. Lukekaa volyymista taustat, ne ovat aina tärkeitä. Joskus tärkeämpiä kuin lopputulos. Tässä tapauksessa lopputulos on myös tärkeä.

Ja asiaan.

Joku voisi sanoa tätä hippimusiikiksi. Joku toinen taideindieksi. Kaikki määritelmät ovat kuitenkin liian tiukkoja. Unohtakaa ne ja kuunnelkaa. Tässä on näkemystä ja elämänmenoa.

Mitä enemmän tätä kuuntelee, sitä enemmän yhtyeestä tykkää. Janglin ja Home soivat juuri nyt päässäni. Soikoon, kyllä näiden voimalla synkän joulukuun pimeys ja maailman pahuus kestetään.





MP3:: Edward Sharpe & The Magnetic Zeros-Janglin (link: Planeta Pop)
MP3:: Edward Sharpe & The Magnetic Zeros-Home (link: Merry Swankster)

Miss Rockabilly

Tässä ei ole mitään mullistavaa. Pyörää saati musiikkia ei keksitä uudestaan. Ja silti, tässä on rockabillyn tulevaisuus.

Irlantilainen Imelda May kasvoi kuunnellen veljensä Elvis ja Eddie Cochran -levyjä. Sille tielle lähdettyä ei paluuta ollut. Tulos on tässä. Huikea svengi ja nainen osaa todella laulaa. Love Tattoo -levy ilmestyi viime vuonna. Pisteet kotiin siltäkin saralta, suurin osa biiseistä on neidin omaa tuotantoa.

Tässä pari livevetoa Abbey Roadin studiolta. Basisti Al Gare on sairaan kova kaveri, aivan kuningas. On aina hienoa nähdä noin taidokasta soittoa.





MP3:: Imelda May - Johnny Got A Boom Boom (link: Late Greats)