Leikkaa ja liimaa

Tämä on hypnoottista maalailua. Belgialaissyntyinen, mutta Australiaan asettunut Wouter DeBacker alias Gotye on mestari leikkaamaan ja liimaamaan rytmin, sointujen ja nuottien palasia yhteen. Jollain käsittämättömällä tavalla mies saa näin aikaan omaperäistä ja kaunista musiikkia sortumatta silti liiallisen kikkailun alle.

Alla Gotye esittää livenä hittinsä Heart's A Mess. Haurauden ja arkuuden sointia on luomassa 13 henkinen orkesteri. Kohdassa 1:47 alkava rytmi on neron työtä.

Dissssssco!

Jos järjestäisit discon, jossa olisi teemana 80-luku, minkä kappaleen soittaisit ensimmäisenä? Millä tahdeilla lähtisit täyttämään tanssilattiaa?

On vain yksi oikea valinta.

Vuonna 1976 amerikkalainen lauluntekijä ja tuottaja Lamont Dozier (kuuluisan Motown soundin luoneen Holland-Dozier-Holland kolmikon jäsen) julkaisi biisin Going Back To My Roots. Vuonna 1981 New Yorkilainen disco/dancebändi Odyssey julkaisi kyseisestä biisistä discoversion. Jos tämä ei saa tanssilattian täyteen polvia, lantioita ja kyynärpäitä, niin mikä sitten?

Peruukit päähän, nyt mennään!!!


Tässä latauslinkkejä, jotta pääsette naapureiden iloksi luukuttamaan tätä killeriä. Ensin se alkuperäinen. Herkullisella pianoriffillä alkava lähes kymmenminuuttinen tykitys on ladattu ylitäyteen soulia, discoa ja funkya. Silti kokonaisuus ei kuulosta kornilta.

MP3:: Lamont Dozier - Going Back To My Roots (link: Boogie Banger)

Ja samalta sivulta se Odysseyn versio.
MP3:: Odyssey - Going Back To My Roots (link: Boogie Banger)

Parran soolo

Bluesista pohjansa saava Black Keys -yhtyeen toinen puolisko Dan Auerbach veti pisteet kotiin viime vuonna. Black Keysin neljäs levy Attack & Release oli bändin paras. Sen lisäksi kitaristi/laulaja Auerbach ehti tuottamaan 18-vuotiaan Jessica Lea Mayfieldin debyyttilevyn, joka jäi Suomessa vähälle huomiolle, mutta oli jenkeissä monen arvovaltaisen musiikkijulkaisun top10-listakamaa.

Painakaa mieleenne päivämäärä 10. helmikuuta. Silloin ilmestyy Auerbachin debyyttisoolo. Nonesuch Recordsin julkaisema Keep It Hid nimeä totteleva levy vaikuttaa yhdeltä alkuvuoden mielenkiintoisimmalta julkaisulta (unohtamatta tietenkään Samuli Putron debyyttisooloa sekä Tuomo Prättälän kakkoslevyä, molemmat ilmestyvät myös helmikuussa). Levy-yhtiön sivuilta voi ladata kolme kappaletta mp3-muodossa. Kakkosraita I Want Some More on niistä suosikkini. Väkevää jyystöä.

MP3:: Dan Auerbach - I Want Some More (link: Nonesuch Records)

Japani jazzaa

En tiedä syytä, mutta viime päivinä on tullut kuunneltua paljon jazzia. Eikä mitään sellaista hiljaista yökerhoneppailua tai yltiöpäistä free-mutaatiota, jossa rakenteet ovat hajonneet ja a-,b- ja c-osista on tullut yhtä valtavaa ö-osaa. Ei ei ei! Tarkoitain selkeämmän linjan kamaa, tiukempaa uutta jazzia. Kuten edellisen kirjoituksen Timo Lassy.

Samaan kastiin voidaan niputtaa (ne jotka jazzista jotain TODELLA ymmärtävät todennäköisesti hirttävät allekirjoittaneen tälläisestä yleistyksestä) japanilainen Quasimode.

Japanilainen jazzskene on ilmeisen kova, tiukkoja bändejä puskee joko korttelista. En tiedä niistä nimeltä montaakaan, mutta kuulemistani Quasimode on ehdoton ykkönen. Pianisti Yusuke Hirado, percussionisti Takahiro "matzz" Matsuoka, basisti Kazuhiro Sunaga ja rumpali Takashi Okutsu sekä sekalaiset torvensoittajat luovat todella sielukasta musiikkia. Veikkaan että moni Helsingin nykyisen hienon jazzskenen jäsenistä on kuunnellut tarkkaan tätä tiukkaa tokiolaiskvartettia.

Alla oma suosikkini Quasimoden tuotannosta. Vuonna 2007 ilmestyneen The Land Of Freedom -levyn kakkosraita, The Man From Nagpur. Totaalista tapposvengiä.

Sunnuntai-fiilis

Se voi iskeä minä päivänä tahansa, mutta se konkretisoituu viikon viimeiseen päivään. Siksi sen nimi on sunnuntai-fiilis.

Tiedätte tunteen. Se rävähtää päälle heti aamusta. Herääminen on luomisen tuskaan verrattava tapahtuma, tosin monin verroin kivuliaampi. Kun jalkasi ovat nostaneet sinut pystyyn, aivosi ovat edelleen tyynyssä. Aamupalapöydässä lautasellasi lilluu muroja, vai mitä ne nyt oli. Voit vaikka vannoa että ne puhuvat.

Maha täynnä, juuri kun luulet että koomailu on nyt ohi, alkaa todellinen tappovaihe. Se kestää iltaan asti. Et saa mitään aikaiseksi koko päivänä. Niveltesi liike on hidastunut kolmasosaan normaalista toimintatasosta. Saat olla tyytyväinen, jos hissi aivojesi sisällä kulkee edes toiseen kerrokseen.

Tälläisinä päivinä, kun tunnet tuon tunteen tulevan, kannattaa ottaa heti aamusta tuhti annos lääkettä. Olen kokemusten kautta tullut siihen tulokseen, että paras sunnuntai-fiiliksen tappava lääke on Timo Lassyn kappale Early Move.

Tarvitseeko sitä selittää? Lassy, tuo Vantaan Martinlaakson kasvatti, on timattinen saksofonisti ja Early Move, miehen vuonna 2007 ilmestyneen soolodebyytin The Soul & Jazz of Timo Lassy avausraita alkaa juuri siten, miten sunnuntain avaajan pitääkin. Kiirehtimättä, mutta marssirytmein avautuvan melodian pysyessä silti tiukkana.

Suomalainen jazz ei tästä parane. Unohtakaa ennakkoluulot ja antakaa Lassyn latino-soul-jazzin viedä paha päivä pois.

MP3:: Timo Lassy - Early Move (link: indiejazz)

Levy 37 vuoden viiveellä

Kun yhdistät The Doorsin rockteatterin ja psykedelian 60-luvun soulgrooveihin, mitä saat? Noh, aiemmin et saanut mitään, mutta vuonna 2007 brittiläinen levy-yhtiö Ninja Tune toteutti toiveesi.

Veljekset Doug, Daryl ja Dennis Dragon muodostivat 60-luvulla The Dragons -yhtyeen. 1969-70 pojat pääsivät äänittäjäystävänsä avustuksella öisin studiolle tekemään kokeilujaan, joiden tuloksena syntyi albumi Blue Forces Intelligence eli tuttavallisemmin BFI. Levy-yhtiöt eivät tuolle materiaalille korviaan hetkauttaneet, joten levyä ei koskaan julkaistu. Kunnes siis pari vuotta sitten Ninja Tune julkaisi tuon klassikon.

Todella modernin kuuloista materiaalia. Eritoten kun sen suhteuttaa siihen, että levy keräsi hyllyllä pölyä 37 vuotta.

Oma suosikkini on Food For My Soul (laulu, josta koko salaisuus alkoi purkautumaan), joka leijailee Dennis Dragonin rumpumaton päällä niin svengaavasti, että voit tuntea kuinka tyyneltä valtamereltä puhaltava tuuli roiskuu kasvojasi vasten.

MySpace: The Dragons

Maksimaalista pomppuenergiaa

Otsikon mukaisen määritelmän antoi Soundi-lehden toimittaja Maria Gasolinalle.

"Maria Gasolina" on brasilialaista slangia, ja tarkoittaa tyttöjä, jotka deittaa vaan autoilijoita. Maria Gasolina puolestaan on helsinkiläinen yhdeksän hengen poppoo, jonka elämäntehtävänä on versioida brasilialaista musiikkia suomeksi.

Olen tämän kanssa taas ajastani jäljestä. Maria Gasolinan levy Mä Olen Sun ilmestyi viime vuonna, ja jos olisin sen silloin bongannut, olisi edellisessä kirjoituksessani ollut vuoden parhaat -lista saattanut muutta muotoaan. Hyppään bandwagoniin nyt.

Yksi omista brassisuosikeistani on aina ollut Jorge Benin Carolina Carol Bela. Maria Gasolinan käsittelyssä se taipuu muotoon Karoliina Kaunis. Upea biisi, kertakaikkiaan.

Tässä Jorge Ben ja Toquinho laittavat rytmin käyntiin.