Mandoliini Joe

Kun Jimi Hendrix vuonna 1966 levytti Hey Joen, tuskin kukaan olisi uskonut jos ennustaja olisi väittänyt seuraavaa: Yli neljänkymmenen vuoden kuluttua tämä biisi kaikuu Skotlantilaisen maailmanmusiikkitapahtuman Celtic Connectionsin lavalla. Esittäjä näyttää maailman suurimman ohjelmistoyrityksen (se on ala, jossa pienet elektroniikkaa täynnä olevat laatikot tekevät asioita joihin ihmiset eivät pysty) johtajalta Bill Gatesilta. Ja ei, soittajilla ei ole sähkökitaroita, vaan mm. mandoliini ja dobro.

Hullun puhetta. Mutta niin totta. Alla loistelias versio Tim O'Brienin ja dobrokuningas Jerry Douglasin johdolla.

Groovea 42 vuoden takaa

Tammikuun yhdeksäs päivä vuonna 1970 Lontoon Royal Albert Halliin kokoontuneet ihmiset saivat todistaa rock'n'rollin voiman kaikessa mahtavuudessaan. Led Zeppelin soitti tuolloin Englannin kiertueensa kolmannen keikan.

Kiertueen avausnumerona toimi We're Gonna Groove, joka jytää aivan tautisella vimmalla. Se on täydellinen luut kurkkuun murskaava avausbiisi, joka ei anna sijaa selittelyille ja anteeksipyynnöille. Tähän ei nykyajan bändit pysty, mutta heillä ei olekaan riveissään John Bonhamin ja John Paul Jonesin tapaista rytmikaksikkoa.

Monet hullaantuvat täysin Bonhamin rumputyöskentelystä tällä tallenteella, mutta kehottaisin keskittymään myös Jonesin huikeaan bassolinjaan, johon koko groove pohjautuu.

Tom ja David

Tämä kirjoitus piti tehdä jo kesällä, mutta sitten tulikin syksy.

On kulunut 29 vuotta siitä, kun Tom Waits ilmestyi ensimmäisen kerran David Lettermanin studioon. Harvakseltaan televio-esiintymisiä tehnyt oman elämänsä sankari on vuosien varrella esiintynyt Lettermanin showssa yhdeksän kertaa: 1983, 1985, 1987, 1988, 1999, 2002, 2004, 2006 ja 2012.

Tänä kesänä mies pakkasi uskolliset soittokumppaninsa (mm. Los Loboksen David Hidalgo kitarassa) viimeiseltä Bad As Me -levyltään mukaansa ja esitti yhden soinnun varassa vastuttamattomalla vimmalla jyräävän Chicagon. Katsokaa neron työtä.

Lovecats

En ole ikinä ymmärtänyt, mitä The Curen Roberth Smith yrittää sanoa vuonna 1983 julkaistun The Lovecats laululla. Itsemurhan tuo rakastunut pari mitä suurella todennäköisyydellä tekee, mutta miksi? Ja vaikka aihe on synkkä, niin julmetun iskevään melodiaan se on puettu.

Vuosien varrella tästä mestariteoksesta on tehty ainakin 22 eri versiota. Esille täytyy nostaa ainakin Paul Ankan kuohuviinilasissa hiljalleen kelluva lounge-versio, sekä Trickyn tummissa vesissä huojuva esitys. Kummallakin on ansionsa. Ehkä.

Tänä vuonna Kanadalainen entinen oopperalaulaja Caitlin Simpson - joka tottelee nimeä Kinny ja seikkailee nykyään jazzin, reggaen ja soulin maailmassa - julkaisi toisen sooloalbuminsa Can’t Kill A Dame With Soul’. Siltä löytyy rytmitykseltään varsin uskollinen luenta Curen rakkauden kissoille. Kinnyn ääni on kuitenkin niin huikea, että tämä rallatus on soinut nyt viikon verran päässä taukoamatta.

Valo ikkunassa

Motown-soundin superyhtye The Temptations julkaisi vuonna 1984 Truly For You -levyn, jonka päätösbiisinä soi I'll Keep My Light In My Window. Se on tehty 80-luvun hengelle uskollisena, discotaustojen ja syntetisaattoreiden soutaessa neonvalomeressä rytmikkäästi eteenpäin. Laulu ei kuitenkaan ollut alunperin Temptationsin, vaan originaalin teki jo 1974 Caston & Majors.

Suurenmoinen brittiläinen soul-laulaja Alice Russell julkaisi aiemmin tänä vuonna tuottaja Quanticin (aka Will Holland) kanssa hienon yhteislevyn Look Around the Corner. Tuo Temptationsin 80-luvun discopala on Russellin yksi kaikkien aikojen suosikkibiiseistä, niinpä se saa levyllä arvoisensa käsittelyn.



Vielä tuota lattarisävyillä ryyditettyä albumiversiotakin parempi on mielestäni kuitenkin tämä alla oleva intiimi otos. Russell tapasi San Franciscossa röökiä vetävän körilään kokoisen viulisti Mike Simmondsin. Duon Yours Truly -kollektiivin takapihalla esittämä I'll Keep My Light In My Window on harras ja lämmin luenta, jossa sielua on roppakaupalla niin soitossa kuin tarinassakin.

Yeah, it's all right!

Vuonna 1994 olin 17-vuotias lukiolainen ja skotlantilaisen Edwyn Collinsin A Girl Like You oli parasta mitä maailma tarjosi. Se on edelleen mestarillinen biisi. Ja on aivan mahtavaa nähdä 53-vuotiaan Collinsin esittävän sitä tässä kunnossa vuonna 2012. Mies kärsi kaksi peräkkäistä aivoverenvuotoa seitsemän vuotta sitten ja joutui opettelemaan uudestaan puhumaan, kävelemään ja ajattelemaan. Ja nyt tässä. Yleisön hoilatessa kitarasoolo-osuudet Collins hakkaa tahtia kävelykepillä ja nauttii täydellä sydämellä.

Yksinpurjehtija

Sir Francis Chichester oli yksi 1900-luvun suurimmista seikkailijoista. Tämä brittiläinen huimapää kouluttautui nuorena lentäjäksi ja lensi mm. ensimmäisenä Englannista Australiaan. Chichester lensi myös vesitasolla Australiasta Japaniin syöksyen lopulta sähköjohtojen kautta maahan. Mutta seikkailijalla on useampi henki. Mies kehitti lennoillaan navigointimenetelmän, joita mm. Britannian ilmavoimat käytti toisessa maailmansodassa.

1950-luvulla Chichester aloitti purjehdusuransa. Samalla mies selätti keuhkosyövän luonnonmenetelmillä ja voitti mm. ensimmäisen yksin Atlantin yli purjehduksen vuonna 1960.

Dire Straits levytti Francis Chichesterille omistetun Single Handed Sailor kappaleen vuoden 1979 Communiqué albumille. Laulussa mainitaa Chichesterin Gipsy Moth IV –alus, jolla seikkailijamme vuonna 1966 purjehti yksin maailman ympäri ollen vesillä yhteensä 226 päivää ja pysähtyen ainoastaan Sydneyssä. Mark Knopflerin kitarariffin lennokkuus on huimaa kuultavaa. Alla hyvätasoinen live-esitys 70-luvun lopulta.

Kaiken musiikin alku ja loppu

Monet pitävät David ”Junior” Kimbroughta 1900-luvun jälkipuoliskon tärkeimpänä bluesmuusikkona. Se on hämmentävä saavutus mieheltä, joka levytti debyyttilevynsä vasta vuonna 1992, 62-vuotiaana. Paljon kertoo myös muusikko Charlie Feathersin sanat, joilla mies Kimbroughta kuvaili: the beginning and end of all music. Tuo lause on kirjoitettu myös Kimbroughn hautakiveen.

Kimbrough saavutti suurta suosiota pohjoisen Mississipin Hill Country –alueella. Tämä menestys saavutettiin pitkälti miehen viikonloppuisten juhlien avulla, joita Kimbrough piti kotitalossaan muuttamalla sen rytmikkääksi juke jointiksi. Kun Fat Possum levy-yhtiö lopulta 90-luvulla julkaisi Kimbrough levyjä, tulivat nämä juhlat niin kuuluisiksi, että sinne ilmestyivät niin U2 kuin Rolling Stoneskin ihastelemaan Kimbroughn ja hänen hyvän ystävänsä R.L.Burnsiden sekä heidän perheenjäsentensä blueshenkeä.

Alla Junior pyytää armoa. Tämä on yksi lempibluesini ja löytyy Kimbroughn kakkoslevyltä Sad Days, Lonely Nights. Lähes kymmenen minuuttia hypnotisoivaa groovea.