6.4.2012

Weller silloin ennen

Olen kuukauden ajan miettinyt, joko tämän blogin taival alkaisi olla tallattu. Lopettaminen tuntuu ihan hyvältä vaihtoehdolta, liekki kun alkaa sammua. Lopullisen pisteen laittaminen kuitenkin viivästyy, kun en ole keksinyt mitään parempaakaan tapaa tuoda kiinnostavaa musiikkia kootusti esille. Olen pyöritellyt ajatusta wordpress-pohjaisesta ratkaisusta, jossa yhdistyisivät perinteiset kotisivut kuvagallerioineen sekä musiikilliset ja kulttuurilliset listaukset. Lopulta päädyn kuitenkin siihen, että voisin elää tätä elämää oikeasti, enkä verkon kautta. Kuntosalilla käynti tai kävely metsässä tuntuu voittavan bloggauksen.

Katsotaan mihin lopulta päädyn.

Sillä välin tässä juuri nyt kovin ajankohtainen Paul Weller palauttaa mieleen, kuinka hyvää musiikkia hän teki 27 vuotta sitten Style Councillin riveissä. Hieno teksti, ajaton sävellys.

4 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Jonkin aikaa olen tätä ihastuttavaa blogiasi lukenut mutta enpä kai ole kirjoituksiasi aiemmin kommentoinut. Monta helmeä olen kuitenkin löytänyt täältä, kiitokset siis tässä sekä niistä että tulevista löytöretkistä vanhempiin postauksiin.

Harmillista on, jos Pienet nuotit lakkaavat kaikumasta. Onneksi hyvä musiikki ei maailmasta kuitenkaan lopu vaikka blogi hiipuisikin, tutkimusmatkaa pitää vaan jatkaa ilman yhtä hyvää opasta.

Jack is back kirjoitti...

Hei!

Pienet nuotit on ehkäpä Suomen kiinnostavin ja svengaavin musiikkiblogi. Toivon hartaasti, ettet vielä luovuta. Sinulla kun riittää aina uutta esiteltävää mielenkiintoisista näkökulmista.Tekstisi ovat sopivan ytimekkäitä.

Jokainen musiikkibloggari on varmasti joskus turhautunut nettiin ja blogimaailmaan. Mutta voithan pitää pienen tauon ja katsoa sen jälkeen, mikä vaihtoehto tuntuu parhaalta.

Kettu kirjoitti...

Harmillista olisi näinkin hyvän musiikkiblogin lakkautuminen.
Vaihtoehtoinen puuhastelu ja tauko tekee toisinaan vain hyvää ja monesti takaisin tullessa vanhan jatkaminen onkin yllättäen taas mielekästä ja palkitsevaa.

Anssi kirjoitti...

Kiitoksia kauniista sanoista. Ehkä niiden voimalla jatketaan tätä hommaa, ainakin hetken.