Primitiivinen rytmikeitos Bulgariasta

Tässä rikotaan musiikillisia tyylirajoja tyylillä. Bulgarialainen Nikola Gruev on arkkitehti, joka ulottaa luovan mielensä myös musiikin puolelle. Käyttäen nimeä Kottarashky Gruev tekee orgaanista balkanilaisen kansanmusiikin, triphopin ja etnojazzin sekoitusta, joka toimii todella tykisti. Gruev on matkannut ympäri Bulgarian maaseutua, pikkukyliä ja vuoristoalueita tehden kenttä-äänityksiä mm. mustalaisten parissa. Näiltä reissuilta kertyneitä viulu- ja huilusampleja sekä ihmisäänteitä mies on leikannut tanakoiden mutta samalla balkanilaisittain nyrjähtäneiden biittien päälle. Meininki on paikoin minimalista muttei todellakaan silti yksitoikkoista. Kaiken taustalla on vastustamaton kutsuva ote kohti tanssilattiaa.

Viime vuonna Kottarashkylta ilmestyi Opa Hey! -levy. Jos olisin löytänyt tämän silloin, pitäisin tätä jopa vuoden levynä. Alla pari näytettä, levyn parhaimmat biisit Tebe sekä Chetiri.





Täältä voi lukea mainion Kottarashkyn haastattelun.

Albert Minott on uusi Amy Winehouse

Mainio Turku Rock City -blogi näköjään iski kyntensä tänään The Jolly Boysiin. Kun itsellänikin on ollut tarkoitus blogata tästä jo jonkin aikaa, niin antaa sitten palaa ja osallistutaan talkoisiin.

The Jolly Boys perustettin Jamaikalla 1955. Siis vaatimattomat 65 vuotta sitten. Bändi veivaa edelleen, vaikka miehistönvaihdoksia ja luonnollista poistumaa on ymmärrettävästi ollut matkan varrella reilusti. Jolly Boys ei ole perusreggaebändi, vaan musiikkityylinä on mento, joka on eräänlaista jamaikalaista folkkia, skan ja reggaen esiastetta. Tänä vuonna Jolly Boys julkaisi Great Expectation -levyn, joka sisältää pelkkiä covereita. Uusiksi vedetään mm. Lou Reedin Perfect Day, Johnny Cashin Ring Of Fire ja New Orderin Blue Monday. Paikoin versiot onnistuvat, paikoin epäonnistuvat. Paras onnistuminen on alla. Ja sen myötä herää yksi tärkeä kysymys: Mihin hemmettiin maailma tarvitsee enää Amy Winehousea? The Jolly Boys ja sen nykyinen päävokalisti Albert Minott hoitavat tämän biisin paljon Amya vakuuttavammin.



MP3:: The Jolly Boys - Rehab (link: Chromemusic)

Irlannin toivo

Irlanti rypee juuri velkakriisissä muniaan myöten. Meidän muiden tehtävänä on pelastaa maan pankit kymmenien miljardien arvoisella apupaketilla. Kaikesta tästä huolimatta Irlanti on hieno maa. Musiikin saralla jo yksi mystinen Van Morrison onnistuu nostamaan maan korkealle jalustalle, mutta onhan noilla heittää kehiin vielä muuan U2. Puhumattakaan traditionaalisen irkkumusiikin suurista nimistä, joista en paljoa tiedä mutta laadukkaiden muusikoiden lista sillä saralla on varmasti loputon.

Nyt joukon jatkoksi iskee James Vincent McMorrow. Tänä vuonna julkaistu debyyttilevy Early In The Morning on Bon Iverin hengessä tehtyä folk-poppia. Äänitetty meren rannalla, eristyksessä muusta maailmassa, aseinaan McMorrown mukaan "vain vähän tietoa tekniikasta, mutta paljon kärsivällisyyttä". Intiimi on oikea sana, jos tämän yrittää kiteyttää lyhyesti. Melodisuus ja simppelit soinnut löytyvät ytimestä ja McMorrown ääni on huumaava. Tässä yksi tämän vuoden parhaista biiseistä, This Old Dark Machine.

MP3:: James Vincent McMorrow - This Old Dark Machine (link: RCRD LBL )

Torvibändin sota

Funkata-blogista osui silmään pieni kirjoitus Hypnotic Brass Ensemblesta. Nimi kuulosti hienolta, joten piti tutustua tarkemmin.

Huikeaa. Tylyä. Siinä teille tiivistelmää.

Ja tässä taustaa. Phil Cohran on yli 80-vuotias jazzmuusikko Mississipistä. Hänen tunnetuimmat saavutukset ovat syntyneet trumpetin varressa Sun Ran orkesterissa 1950- ja 60-luvun vaihteessa. Cohran on ollut tuottelias mies myös makuuhuoneessa, sillä miehen kahdeksan (8!) poikaa muodostavat Hypnotic Brass Ensemblen ytimen. Tämä veljessarja tuuttaa voimalla torvia ja rumpali nakuttaa rytmiä. Siinä Chicagolaisen torviryhmän perusperiaate. Mitään perustylsää big band jazzia ei kuitenkaan veivata, vaan energiataso on katossa mustan rytmimusiikin eri genrejen lyödessä kättä täysillä yhteen.

Tässä Jools Hollandin showssa tulisilla hiilillä vedetty muutaman vuoden vanha biisi War. Svengaa trumpetti svengaa!



MP3:: Hypnotic Brass Ensemble - War (link: Aural States)

Ja tässä melko uusi video, keikkameininkiä Irlannista.

Ebo Taylor groovaa

Aika ajoin on hyvä suorittaa perusteellinen rentoutuminen, irtautuminen tästä hektisestä nykymenosta. Itselläni siihen ei vaadita pullollista parasta skottiviskiä, vaan asia hoituu yhtä hyvin kuuntelemalla afrikkalaista rytmimusiikkia. Kun ei ymmärrä kieltä, voi vaan uppoutua keinuvaan meininkiin. Terapiaa parhaimmillaan!

Viime aikoina rentoutumisen tielle on johdattanut kitaristi-laulaja-lauluntekijä Ebo Taylor, 74-vuotias Ghanalainen afrobeatin legenda. Ebo Who saatatte kysyä? Jos Fela Kuti on afrobeatin kuningas niin Taylor on tyylin tämän hetken pääministeri. Tämä mies tuli kotimaassaan kuuluisaksi jo 50- ja 60-luvun vaihteessa, opiskeli Felan kanssa Lontoossa musiikkia 60-luvun alussa ja vaikutti sen jälkeen Ghanassa merkittävänä tuottajana ja muusikkona.

Levy-yhtiö Strut on juuri julkaissut Taylorilta ensimmäisen kansainväliseen levytykseen menevän albumin Love and Death, jossa vanha maestro vetää läpi vanhoja ja uusia biisejään kovalla vimmalla. Apuna on Berliiniläinen Afrobeat Academy -kollektiivi, jossa vaikuttaa muusikoita mm. Jimi Tenorin Kabu Kabu -bändistä.

Tämä on täyttä asiaa. Antakaa Ebon musiikin virrata ja haavat paranee.



MP3:: Ebo Taylor - Nga Nga (link: American Athlete)

Kengänkiillottajien bluesia

Koska Marjo Leinonen on suomen paras naispuolinen blues- ja rootslaulaja. Koska Rane Raitsikka on takaisin kotimaan kamaralla ja ilmiselvästi kovassa soittokunnossa. Ja koska Dave on Dave. Siinä kolme syytä, miksi tämä video The Shoeshinersin Tampereen keikalta viime sunnuntailta on ainutlaatuista kamaa. Tälläistä on jälki kun tulkinta tulee jostain syvältä sisältä. "Deep shit" sanoo Howlin' Wolf jostain pilven reunalta. Iso kiitos Jyrki Kalliolle tästä taltioinnista.