3.3.2009

Horace Andy, Demis Roussos ja hiphop

Olen nyt kuukauden verran lukenut iltaisin Jeff Changin hiphopsukupolven historiaa käsittelevää kirjaa Can't Stop Won't Stop. Luulisi että ihminen ehtii kuukaudessa lukea melkoisen läjän tekstiä. Minä olen ehtinyt lukea tuota kirjaa 90 sivua. Siis yhdeksänkymmentä sivua. Eikä vika ole minussa, vaan herra Changissa.

Chang kirjoittaa pikkutarkasti ja hämmästyttävän perinpohjaisesti. Jokainen lause sisältää ainekset omaan romaaniin. Yksityiskohtien runsaus saa aikaan sen, että kaiken ymmärtämiseen menee aivan tuhottomasti aikaa. Siitä huolimatta kirja on loistava. Tai ainakin ne ensimmäiset 90 sivua.

En ymmärrä mitään hiphopista. Jos totta puhutaan, minua ei juuri kiinnostakaan tietää. Mutta koska Changin kirja (tai ainakin sen alku) onkin ennemmin sosiaali- ja kulttuurihistoriaa kuin kuvaus hiphopmusiikista, niin olen sulaa vahaa.

Chang on käsitellyt 1960- ja 70-luvun Jamaikaa ja siellä tapahtunutta politiikan ja reggaemusiikin sotkeutumista toisiinsa. Chang on kirjoittanut sivukaupalla New Yorkin South Bronxin jengeistä ja slummeista ja siellä tapahtuneesta massiivisesta työttömyyden ja rikollisuuden aallosta. Kaikki tämä on aivan tajuttoman mielenkiintoista. Ja kaikki tämä on pohjaa hiphopsukupolven synnylle. Olen juuri kohdassa, jossa aletaan kertoa kuinka Clive "Dj Kool Herc" Campbell keksi hiphopin perussoundin alettuaan soittaa breikkejä 70-luvun alussa Bronxin köyhistä elinoloista ponnistaville nuorille. Kaikki tämä tapahtui samaan aikaan, kun Suomessa radio soitti Erkki Junkkarista ja Demis Roussosta. Niin se maailma pyörii.

Changin kirjan alussa on kaksi riviä Jamaikalaisen reggae-muusikon Gragory Isaacsin lyriikkaa:

And if I don't get my desire
Then I'll set the spaceships on fire


Nuo rivit ovat jääneet soimaan päähäni. En tiedä mistä biisistä ne ovat, pitäisi kai kahlata Isaacsin tuotanto läpi. Noiden rivien innoittamana mietin reggaebiisiä, jonka voisin tähän juttuun linkittää. Törmäsin Horace Andyn uutuuteen, joka saa päättää tämän kirjallisille sivuraiteille eksynyneen vuodatuksen. Kuunnelkaa Andyn ääntä, se on yksi parhaista koko universumissa. Andy pyyhkii Demis Roussoksella lattiaa.

MP3:: Horace Andy & Ashley Beedle - Babylon You Lose (link: RCRD LBL)

2 kommenttia:

-Ville kirjoitti...

Tsekkailin tota Kirjaa myös kirjakaupassa vähän sillä silmällä. Ite kun oon fiilistellyt tota hiphopin historiaa ennenkin, näytti toi kirja aika kattavalta setiltä, pitäis siis lukea läpi.

Gragory Isaacs - Slave Master
http://www.youtube.com/watch?v=f-Y2BC1nkCA

Anssi kirjoitti...

Slave Master, sehän se tietysti oli. Meikäläisen reggae-sivistys on ihan luokaton... Mutta joo, kirjaa suosittelen, hanki ja lue.