Bluesin voimaa, osa 1: Mavis Staples

Kun aikoinani opettelin soittamaan kitaraa, aloitin bluesista. John Lee Hookerin, Muddy Watersin ja Robert Johnsonin kuviot tuntuivat istuvat käteen helpoiten. Ne olivat tarpeeksi yksinkertaisia, mutta silti tunnetasoltaan vaativimpia kuin yhdenkään Seattlen grungeaallon bändin rocksoolo.

Vaikka vuodet ovat vierineet ja musiikkimaku monipuolistunut, on blues yhä lähellä sydäntä. Tosin sillä(kin) saralla tehdään nykyään niin paljon munatonta jodlausta, että nykybluesin huipuista en ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta saanut minkäänlaista otetta.

Olen monesti miettinyt, mikä mahtaa olla kaikkien aikojen paras bluesbiisi. Ison Miehen Howlin’ Wolfin esittämä Evil on varteenotettava vaihtoehto. Muddy Watersin energinen Got My Mojo Working toimii myös täysillä, samoin kun uuden sukupolven Alvin Youngblood Hartin huikea luenta Skip Jamesin Illinois Bluesista.

Alkuvuodesta lainasin kirjastosta ”Lightning in a bottle” –dvd:n. Kyseessä on konserttitaltiointi New Yorkin Radio City Music Hallista vuodelta 2003, jonka Yhdysvaltain kongressi julisti ”Bluesin vuodeksi”. Tuon dvd:n esiintyjävalinnoista voidaan olla montaa mieltä, mutta todellisia helmiäkin levyltä löytyy. Ehdottomaksi ykköseksi ja samalla yhdeksi kaikkien aikojen suosikiksini nousi Chicagolaisen pitkän linjan rhytm & blues –laulajan Mavis Staplesin (s.1939) esittämä See that my grave is kept clean. Biisi on alun perin Blind Lemon Jeffersonin, joka levytti sen vuonna 1927. Useimmille tunnetuin esitys lienee Bob Dylan versio miehen esikoislevyltä vuodelta 1962. Mutta tämä Mavis Staplesin tulkinta on silti yli kaiken. Siitä TUNTEE bluesin voiman ihokarvat pystyyn nostattavalla tavalla.