Bruce

Viikon sulattelun jälkeen on paikallaan kirjoittaa hajanaisia mietteitä Bruce Springsteenin keikasta, jota oli ilo olla todistamassa.

Näin Pomon ensimmäisen kerran keikalla stadionilla vuonna 2008. Siihen verrattuna viime viikon veto oli kova. Todella kova. Yli neljän tunnin ennätyskesto ei tuntunut pitkältä. New Jerseyn saarnamies järjesti suomalaisille yli 40 000 ystävälleen pikkuiset kotibileet. Hieno mies.

Bruce on tehnyt 17 studioalbumia. Niiltä luulisi löytyvän jokunen hyvä keikan aloitusbiisi. Mutta ei, varsinainen setti käynnistyy John Fogertyn Rockin' All Over The Wordilla. Kova startti ja sopii loistavasti näin Euroopan kiertueen päätöskeikan avaukseksi.

Seuraava kohokohta on viidentenä soitettu Prove It All Night vuoden 78 introlla höystettynä. Tuo on ollut itselleni aina yksi tärkeimmistä Springsteenin biiseistä, hienoa kuulla se livenä.

Myönnän etteivät kaikki Pomon 2000-luvun tekeleet ole koodattu aivolohkoihini niin hyvin, että jaksaisin innostua niistä täysillä. Springsteen soitti Helsigissä varsinkin keikan alkupuolella varsin paljon uutta materiaalia, joka kyllä toimi livenä varsin hyvin. The Rising -levyn My City Of Ruins oli todella onnistunut suvantovaiheen saarna, jossa hegellinen johtajamme kaitsi laumaansa hellässä otteessa.

Neljä vuotta aiemmin stadikalla Nils Lofgren päästi sisäiset kitarademoninsa irti Youngstownissa, nyt mies lähti lentoon Because The Nightin aikana. Aivan huima luenta kyseistä klassikosta. Ehdottomasti yksi keikan kohokohdista.

Mukanani ollut työkaveri ei ollut aiemmin kuullut Light Of Day -biisiä, mutta oli aivan mehuissaan kehuen sitä perkeleen kovaksi. Ja sitähän se oli. Biisi on julkaistau ainoastaan kahdella livelevyllä ja on siksi hiukan huonommin tunnettu. Light Of Day oli tiukan rock'n'rollin juhlaa, joka jyräsi jumalattomalla voimalla eteenpäin. Hieno alkusoolo Brucelta. Alla hyväsoundinen video.



Uudesta materiaalista parhaimman korren veti Shackled & Drawn, jossa 16 hengen E-Street Big Band puski eteenpäin kuin valtava höyryllä toimiva patakattilavekotin.

Encoreahan kesti vaatimattomat kymmenen biisiä. Sieltä rytmijalkaa käskytti parhaiten Dancing In The Dark, jossa Big Manin saappaisiin astunut veljenpoika Jake Clemons tuuttasi eeppisen ja moniminuuttisen saksofonisoolon yleisöstä nostetun mimmin joratessa vieressä.

Lähdin hymyssä suin kotiin. Tämä ilta muistetaan vielä sitten, kun juuri muuta muistettavaa ei enää ole.

Juhlat lavalla

Viime päivinä on tullut fiilisteltyä paljon tämän tahdissa. Kuuluu sarjaan "keikkoja, jotka olisin halunnut nähdä paikan päällä". The Gaslight Anthem ja Bruce Springsteen yhdessä lavalla vuonna 2009 Hyde Parkissa, Lontoossa. Kun pomo joskus poistuu lavoilta, meillä ei ole mitään hätää jos Brian Fallon kykenee pitämään tason korkealla ja tekemään lisää tälläisiä biisejä.

The 59' Sound on kerrassaan loistava rock'n'roll-rypistys. Samalla se on maailman parhaita biisejä kuolemasta. Rivit kuten "Tell all the young boys, young girls / That you ain't supposed to die on a Saturday night" iskevät syvälle joka kerta kun ne kuulee. Alla olevalla videolla meno on jopa iloisen riehakasta, mutta biisin synkän sanoman aistii ehkäpä helpommin akustisena versiona.

Pomoa

Tässä helposti yksi parhaimmista versioista Springsteenin Cover Me -klassikosta, mitä olen kuullut. Ilmiantakaa, jos joku on pistänyt paremmaksi. Varsinkin tuo rytmi on todella taitavasti kitaroitu herra Bachusilta.

Vapauden kaipuu

En osaa sanoa yhtä parasta levyä Bruce Springsteenin tuotannosta, mutta Darkness on the Edge of Town on varmasti ainakin lähellä ykkössijaa. Levyn monista klassikoista Racing In The Street jää itseltäni usein unohduksiin, täysin ilman syytä. Niin hieno kuvaus amerikkalaisen miehen kaipuusta vastuusta vapauteen tuo laulu on.

Hangin' Out On E Street -sarjassa artistit esittävät Springsteenin kappaleita. Ylivoimaisesti parhaiten homman hoitaa kanadalainen Serena Ryder, jonka versio Racing In The Street -klassikosta on oma itsenäinen pieni taideteos.

Maailman paras intro

Päässäni on muutamat viimeiset päivät soinut taukoamatta Bruce Springsteenin Kitty's Back. Mitä pidempään aivoni ovat tätä kyseistä laulua sulatelleet, olen tullut siihen absoluuttiseen totuuteen, että tässä biisissä on maailman paras intro. Tuo kitara vaan riipii ja kyntää NIIN syvällä. Tässä pomo ja poppoo esittävät varsin vakuuttavan version Conan O'Brienin showssa vuonna 2002. Myös lopun ultrasvengaava allright-vaihe tarttuu päähän kuin liima.


Ps. Vaikka tässä nyt on bloggailtu Springsteenistä varsin paljon viime aikoina, älkää pelästykö te suurenmoiset lukijani. Kyllä minä muustakin vielä kirjoitan.

New Jerseyn jengi

Joskus sitä toivoo, että olisi syntynyt hieman aiemmin. Ja sattunut olemaan tietyissä paikoissa tiettyyn aikaan, esimerkiksi Clevelandin Agora-klubilla 31. elokuuta 1978. Ai miksikö? Koska silloin siellä vedettiin aika perhanan kova keikka.

Southside Johnny (oikealta nimeltään John Lyon) oli 1970-luvulla New Jerseyn musiikkiskenen kovia nimiä Bruce Springsteenin kanssa. Springsteen pääsi koko maailman tietoisuuteen, Southside Johnny ei. 70-luvun puolivälissä ystävykset vierailivat välillä toistensa keikoilla. Springsteenillä oli jo tuolloin mukana E-Street Band, jossa soittivat alusta lähtien mm. Steve Van Zandt, Danny Federici ja Garry Tallent sekä 70-luvun puolivälistä alkaen myös Roy Bittan, Clarence Clemons ja Max Weinberg. Southside Johnny puolestaan esiintyi Asbury Jukes -bändinsä kanssa. Jukesin torvisektiossa muuten soitti vuodesta 76 lähtien (ja soittaa edelleen) Conanin showsta tuttu Richie "La Bamba" Rosenberg.

Springsteen soitti 70-luvuilla keikoilla omaa kappalettaan The Fever, joka -kuten Eric Altermanin kirjassa Springsteen, Amerikan Ääni kerrotaan- sai yleisön transsiin. (Luen tuota kirjaa juuri nyt, ja se on muuten loistava.) Springsteen ei ikinä levyttänyt tuota keikkasuosikkia, ja se julkaistiinkin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1999 18 Tracks -levyllä. En tiedä onko Springsteen esittänyt tuota kappaletta keikoilla sitten 70-luvun vuosien, joku viisaampi voisi valaista minua tässä asiassa.

Clevelandin Agora-klubilla tuolloin elokuisena iltana lähes kolmekymmentä vuotta sitten oli Southside Johnnyn keikka. Keikka alkoi lähes 3 tuntia myöhässä, koska Johnny odotti kitaristi Miami Stevea (Steve Van Zandt) saapuvaksi paikalle. Lopulta Steve saapui ja myöhemmin lavalle hyppäsi myös Springsteen. Koko jengi esitti jossain vaiheessa iltaa The Feverin, ja meidän onneksi se on videolla ja youtubessa. Maaginen hetki. Olisinpa ollut paikalla.


Bonus MP3:: Bruce Springsteen & E-Street Band - The Fever (link: ickmusic)
- Liveäänitys toiselta Clevelandin keikalta, uuden vuoden aattona 1978. Tässä ei ole mukana Southside Johnnya, pelkästään Bruce ja E-Street Band. Äänelaatu on mainio. Löytyy tuolta ickmusicin sivulta part three -osasta, josta voi ladata roxy3.zip-nimisen tiedoston.

Mitä pomosta jäi käteen?

Bruce Springsteenin ja hänen adjutanttiensa keikka viime perjantaina oli ja meni. Paikan päällä olleena tunnelma oli hieno. Ensi kertaa pomon nähneenä ajatukset keikasta olivat pääosin positiivisia. Paljon hienoja biisejä, muutama turha kappale, hieman saarnaajameininkiä, yleisön kosiskelua, tiukkaa soittoa. En ole mikään stadionkeikkojen suurin ystävä, ehkä siksi en jaksa hehkuttaa sinänsä loistavaa keikkaa maasta taivaisiin. Olisi mahtavaa nähdä Springsteen jossain pienemmässä ympäristössä, esimerkiksi Tom Waitsin tapaan jossain vanhassa teatterissa, mutta tämä toive taitaa jäädä suureksi haaveeksi.

Tässä vielä muutamalla ranskalaisella viivalla mietteet Olympiastadionin konsertista.

- Clarence Clemons on vanha mies, ei jaksa enää kauaa mukana.
- Springsteen on myös vanha mies, mutta jaksaa vielä pitkään.
- Miten Max Wainberg jaksaa rummuttaa yli kolme tuntia tuolla intensiteetillä ja voimalla?
- Soundit paranivat loppua kohden, alussa biisit meinasivat hieman puuroutua.
- Point Blank oli hieno, harras veto kaiken kaahauksen keskellä.
- American Land oli yhtä juhlaa alusta loppuun, me like!
- Oli hienoa kuulla yksi suosikeistani Youngstown, joka ilmeisesti soitettiin ensimmäistä kertaa Euroopassa tällä kiertueella. Akustinen alkuperäisversio The Goast Of Tom Joad -levyllä on mainio, mutta tämä E Street Bandin kanssa kiertueella esitettävä rokkaava sähköinen versio on vähintään yhtä hyvä. Itselleni keikan kohokohta oli saada kuulla Nils Lofgrenin soolo Youngstown biisin lopussa. Mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaista kitarasooloista. Repivä ja kakofoninen, kuin epätoivoinen huuto pimeydessä. Alla on youtube-video tuosta biisistä Live In New York dvd:ltä. Lofgrenin soolo alkaa kohdasta 4:17 ja kestää yli minuutin. Siinä ei ole sekuntiakaan turhaa.

Mies huipulla

Bruce Springsteenin kappaleista on vaikea tehdä omia versioita. Alkuperäiset ovat niin kallioon hakattuja, että vain harvat ovat löytäneet niihen jotain omaa näkökulmaa.Niistä covereista mitä itse olen kuullut on parhaiten onnistunut Thea Gilmoren herkkä Cover Me. Myös Bonnie "Prince" Billyn ja Tortoisen totaalisesti sivukujille viemä Thunder Road on kaikessa erilaisuudessaan varsin piristävä, varsinkin kun tietää miten heikoille jäille astutaan kun kosketaan erääseen maailmankaikkeuden parhaimpaan rakkauslauluun.

Alkuvuodesta lainasin kirjastosta jonkin Springsteenin tribuuttilevyn. En enää edes muista sen nimeä, niin mitäänsanomatonta sen anti oli. Onneksi joukossa oli yksi poikkeus. Ja se poikkeus on siitä lähtien ollut jatkuvassa soitossa, myös itse kitaralla rämpytettynä. Kyseessä on Nils Lofgrenin versio kappaleesta Man At The Top. Se on parempi kuin alkuperäinen. Paljon parempi.

Springsteen kirjoitti Man At The Topin vuonna 1983 ja esitti sitä muutamaan otteeseen keikoillaan parina seuraavana vuotena. Sen jälkeen se ei enää kuulunut keikkaohjelmistoon. Ensijulkaisu tapahtui vasta vuonna 1998 Tracks-boksilla. Pomon luottokitaristi, E-Street Bandin Nils Lofgren on kuitenkin esittänyt laulua omilla soolokeikoillaan ja sanonut sen olevan suosikkibiisinsä Springsteenin laajasta lauluvalikoimasta.

Lofgren on mainio kitaristi ja sielukas laulaja. Man At The Topissa akustinen soi miehen käsissä todella kuulaasti ja kirkkaasti. Tämä laulu ei tarvitsekaan tuekseen mitään muuta kuin kitaran. Liika kuorrutus pilaisi tunnelman.

MP3:: Nils Lofgren - Man At The Top(Z-Share)

Alkuperäinen Springsteenin kappaleen voi käydä kuuntelemassa täältä.

Bonus:
MP3:: Bonnie "Prince" Billy & Tortoise - Thunder Road (link: Cloak & Dagger Media)