Vuoden parhaat palat

Tämä blogi ei mene siihen ansaan, että nimeäisi esim. Rumban hehkuttaman Taylor Swiftin renkutuksen vuoden parhaiden listalle. Koska aikuisen oikeasti, tämä melko ihmeellinen maailma tarjosi meille NIIN paljon parempaa vuonna 2012.

VUODEN YHTEISTYÖ
Tämä oli itselläni ehkäpä vuoden eniten kuunneltu (ja katseltu) biisi. Bruce Sprigsteen & E-Street Band, The Roots ja Tom Morello laittavat kannat kattoon Jimmy Fallonin showssa. Miksaajan painajainen viisine kitaristeineen. Kuten YouTube-kommenteissa sanotaan, "greatest moment in late night TV history". Oiva osoitus siitä, kuinka hauskaa rock'n'roll voi olla.

VUODEN PELASTAJAT
Amerikan syvän etelän mullasta ammentava bluegrass-yhtye Carolina Chocolate Drops on ollut suosikkini jo muutaman vuoden ajan. Viidennellä levyllään Leaving Eden triosta hieman isommaksi laajentunut ryhmä (mukana mm. sellisti) tekee uransa vakuuttavinta jälkeä. Country Girl –rallissa klassisen opin saanut laulaja Rhiannon Giddens antaa voimansa kuulua.

VUODEN VANHUS
Bob Dylanin viimeisin levy Tempest ei yritäkään olla mitään uutta. Se on vanhan kansan musiikkia ensi nuotista viimeiseen. Dylanin ikä kuuluu kaikessa, rahiseva raspikurkku rohisee mikrofoniin kuin todistaakseen selviytyvänsä vielä näistä taisteluista. Nash Edgertonin ohjaama Duquesne Whistlen nerokkaassa videossa ollaan elämän perusasioiden, rakkauden ja väkivallan äärellä.

VUODEN RENNOIN SUORITUS
Tuottajien Diplon ja Switchin muodostama Major Lazer tullaan muistamaan Get Free hitistä, jonka leijuvan biitin päällä Amber Coffmanin henkäilyt liitelivät mieleenjäävästi.

VUODEN SAMULI PUTRO
Samuli Putro kohtelee suomen kieltä kuin lapsi legoja. Toisilleen vieraat palikat asettuvat peräkkäin tai päällekkäin muodostaen lopputuloksen, joka on enemmän kuin osiensa summa. Tavallisten hautajaisten sanoitus on jotain suurta. Tunne ja äly ovat läsnä jokaisessa tavussa. Kuten Also Sprach Jussi toteaa, antakaa tälle miehelle kaikki palkinnot.

VUODEN RIIMIT
Ystävät suosittelivat Karri Koiraa jättämään päivätyön ja tekemään levyn. Lopputulos on kuin 80- ja 90-luvun kutusoul ja r’n’b-kokoelma, siirapilla kuorrutettua kermavaahtoa. Jollekin tämä on silkkaa timanttia, jollekin puhdasta Robinia. Itseäni Ei tarkoittaa ei puristi palleista, käänsi sukupuoliroolit oivallisesti sekaisin ja sisälti loistavan baarirepliikin ”sun hanuri ei oo edamii”.

VUODEN KOTIMAINEN MIESYLLÄTTÄJÄ
Ei blogia ilman Anteroa. Mutta ilman tätä mikään lista ei ole täydellinen. Herra Lindgren tuli puun takaa iskien kyykkypaskalla istuneita musiikin rakastajia palleaan loppuun asti hiotuilla taustoilla ja vahvoilla tarinoilla. Kumarran ja kiitän kovasti.

VUODEN KOTIMAINEN NAISYLLÄTTÄJÄ
Aino Venna kuvailee itseään draamanarkkariksi. Ja draamaa täynnä ovat hänen ihon alle menevät laulunsakin, joista Trouble of the world kolahti itselleni eniten.

VUODEN ROCKABILLY
JD McPherson osaa retroilla rock and rollin ja rockabillyn maastoissa tyylillä. Miehen vuonna 2010 julkaistu debyyttilevy Signs and Signifiers julkaistiin tänä vuonna uudelleen isomman levy-yhtiön toimesta ja samalla heräsi yleisön kiinnostus. Northside Gal on vastustamaton biisi. McPherson ei keksi pyörää uudelleen, mutta tekee kaiken niin hyvin ja rehellisesti, että tässä imussa on mahtava olla.

VUODEN SÄHKÖMIES
Kanadalainen Dj Kid Koala julkaisi neljännen levynsä 12 Bit Blues, joka on nimensä mukaisesti biteiksi pilkottua bluesia. Raakaa, rujoa ja primitiivistä laboratorion samplereista karannutta äänijyystöä. Ja omalla oudolla tavallaan aivan hillittömän kaunista.

VUODEN HASSUIMMAN NÄKÖINEN ARTISTI
Kirjastossa asuvalta travellerilta näyttävä Allen Stone ei sovi valkoisen soul-miehen muottiin. Sitä hän kuitenkin on ja vieläpä kirkkaasti säkenöiden. Tässä laitetaan Lettermanin showssa isoa vaihdetta silmään.

VUODEN MENETYS
Levon Helm lensi pois, kauan eläkoon Levon Helm.