Vuoden parhaat palat

Tämä blogi ei mene siihen ansaan, että nimeäisi esim. Rumban hehkuttaman Taylor Swiftin renkutuksen vuoden parhaiden listalle. Koska aikuisen oikeasti, tämä melko ihmeellinen maailma tarjosi meille NIIN paljon parempaa vuonna 2012.

VUODEN YHTEISTYÖ
Tämä oli itselläni ehkäpä vuoden eniten kuunneltu (ja katseltu) biisi. Bruce Sprigsteen & E-Street Band, The Roots ja Tom Morello laittavat kannat kattoon Jimmy Fallonin showssa. Miksaajan painajainen viisine kitaristeineen. Kuten YouTube-kommenteissa sanotaan, "greatest moment in late night TV history". Oiva osoitus siitä, kuinka hauskaa rock'n'roll voi olla.

VUODEN PELASTAJAT
Amerikan syvän etelän mullasta ammentava bluegrass-yhtye Carolina Chocolate Drops on ollut suosikkini jo muutaman vuoden ajan. Viidennellä levyllään Leaving Eden triosta hieman isommaksi laajentunut ryhmä (mukana mm. sellisti) tekee uransa vakuuttavinta jälkeä. Country Girl –rallissa klassisen opin saanut laulaja Rhiannon Giddens antaa voimansa kuulua.

VUODEN VANHUS
Bob Dylanin viimeisin levy Tempest ei yritäkään olla mitään uutta. Se on vanhan kansan musiikkia ensi nuotista viimeiseen. Dylanin ikä kuuluu kaikessa, rahiseva raspikurkku rohisee mikrofoniin kuin todistaakseen selviytyvänsä vielä näistä taisteluista. Nash Edgertonin ohjaama Duquesne Whistlen nerokkaassa videossa ollaan elämän perusasioiden, rakkauden ja väkivallan äärellä.

VUODEN RENNOIN SUORITUS
Tuottajien Diplon ja Switchin muodostama Major Lazer tullaan muistamaan Get Free hitistä, jonka leijuvan biitin päällä Amber Coffmanin henkäilyt liitelivät mieleenjäävästi.

VUODEN SAMULI PUTRO
Samuli Putro kohtelee suomen kieltä kuin lapsi legoja. Toisilleen vieraat palikat asettuvat peräkkäin tai päällekkäin muodostaen lopputuloksen, joka on enemmän kuin osiensa summa. Tavallisten hautajaisten sanoitus on jotain suurta. Tunne ja äly ovat läsnä jokaisessa tavussa. Kuten Also Sprach Jussi toteaa, antakaa tälle miehelle kaikki palkinnot.

VUODEN RIIMIT
Ystävät suosittelivat Karri Koiraa jättämään päivätyön ja tekemään levyn. Lopputulos on kuin 80- ja 90-luvun kutusoul ja r’n’b-kokoelma, siirapilla kuorrutettua kermavaahtoa. Jollekin tämä on silkkaa timanttia, jollekin puhdasta Robinia. Itseäni Ei tarkoittaa ei puristi palleista, käänsi sukupuoliroolit oivallisesti sekaisin ja sisälti loistavan baarirepliikin ”sun hanuri ei oo edamii”.

VUODEN KOTIMAINEN MIESYLLÄTTÄJÄ
Ei blogia ilman Anteroa. Mutta ilman tätä mikään lista ei ole täydellinen. Herra Lindgren tuli puun takaa iskien kyykkypaskalla istuneita musiikin rakastajia palleaan loppuun asti hiotuilla taustoilla ja vahvoilla tarinoilla. Kumarran ja kiitän kovasti.

VUODEN KOTIMAINEN NAISYLLÄTTÄJÄ
Aino Venna kuvailee itseään draamanarkkariksi. Ja draamaa täynnä ovat hänen ihon alle menevät laulunsakin, joista Trouble of the world kolahti itselleni eniten.

VUODEN ROCKABILLY
JD McPherson osaa retroilla rock and rollin ja rockabillyn maastoissa tyylillä. Miehen vuonna 2010 julkaistu debyyttilevy Signs and Signifiers julkaistiin tänä vuonna uudelleen isomman levy-yhtiön toimesta ja samalla heräsi yleisön kiinnostus. Northside Gal on vastustamaton biisi. McPherson ei keksi pyörää uudelleen, mutta tekee kaiken niin hyvin ja rehellisesti, että tässä imussa on mahtava olla.

VUODEN SÄHKÖMIES
Kanadalainen Dj Kid Koala julkaisi neljännen levynsä 12 Bit Blues, joka on nimensä mukaisesti biteiksi pilkottua bluesia. Raakaa, rujoa ja primitiivistä laboratorion samplereista karannutta äänijyystöä. Ja omalla oudolla tavallaan aivan hillittömän kaunista.

VUODEN HASSUIMMAN NÄKÖINEN ARTISTI
Kirjastossa asuvalta travellerilta näyttävä Allen Stone ei sovi valkoisen soul-miehen muottiin. Sitä hän kuitenkin on ja vieläpä kirkkaasti säkenöiden. Tässä laitetaan Lettermanin showssa isoa vaihdetta silmään.

VUODEN MENETYS
Levon Helm lensi pois, kauan eläkoon Levon Helm.

Nuotiolla

Put down the phone, it hasn't worked for years
I'll get the water, and we'll plant a garden

Timothy Showalter eli Strand Of Oaks lausee ylläolevan kaltaisia lauseita ja niihin tuntuu hyvältä upota. Mies, parta ja kitara on pettämätön yhdistelmä jälleen kerran. Tämä kasvaa jokaisella kuuntelukerralla aina vaan kovempiin korkeuksiin.

Happy dance!

Ranskalainen C2C on vinyylisoittimia käyttävä dj-ryhmä, joka on perustettu jo 90-luvun lopulla. Tänä vuonna ilmestyi ensimmäinen EP Down the Road ja syyskuussa vihdoin kokopitkä albumi Tetra.

Levyltä löytyvästä Happy biisistä julkaistiin viikko sitten video, joka kohosi omalla listallani vuoden parhaimmaksi audiovisuaaliseksi elämykseksi. Wendy Morganin ohjaamalla pätkällä tanssitaan old school -hengessä huimalla otteella. Tämä on 2000-luvun gospelia parhaimmillaan. Omakin kankea jalka alkaa välittömästi vispata tahtia.

Psykedeliaa Intiasta

Vuoden uudelleenjulkaisupalkinto menee ehdottomasti Now-Again Recordsille, joka toteutti hc-fanien toiveet latomalla yhteen todellisen kultakimpaleen. Kyseessä on 70-luvun lopun Intialainen psykedeelista rockia paahtava Atomic Forest, jonka aiemmin vaikeasti saatavilla ollut tuotanto on nyt koottu yhteen. Obsession levyllä Atomic Forest esittää omien biisien lisäksi versioita mm. Beatlesin (I Saw Her Standing There) ja Osibisan (Sunshine Day) tuotannoista. Alla hypnoottinen nimibiisi.

Sellotaituri

Todellisen lahjakkuuden kyllä tunnistaa joukosta, vaikka ylitarjonta ja informaatiotulva yrittävätkin meidät välillä hukuttaa. Tässä hämmästyttävä brittiläinen Ayanna Witter-Johnson. Sello tottelee ja Roxanne taipuu aivan uusiin sävyihin.

Suurenmoinen mies

Maailma on täynnä täydellisiä ihmisiä, jotka elävät tätä ainutlaatuista omaa hetkeään vajavaisena, vikoja etsien ja tilannettaan valittaen. Sitten on ollut ihmisiä kuten Michel Petrucciani, ranskalaissyntyinen jazzpianisti, joka meidän muiden silmissä oli vajavainen monin eri tavoin, mutta joka eli lyhyen elämänsä täysillä, mistään valittamatta.

Petruccianilla oli synnynnäinen Osteogenesis Imperfecta sairaus, joka ilmeni luuston haurautena ja pienikokoisuutena. Miehellä oli jatkuvia kipuja läpi elämän, mutta silti hänet tunnettiin leikkisänä ja iloisena muusikkona, joka soitti paremmin kuin kukaan muu. Hän oli myös työnarkomaani, joka varsinkin elämänsä viimeisinä vuosina poltti itseään loppuun niin työllä, alkoholilla kuin kokaiinillakin.

Petrucciani kuoli vuonna 1999, mutta jos hän eläisi, niin tämän vuoden joulukuun 28. päivä syntymäpäiväkakussa olisi 50 kynttilää. Alla live-esitys Saksasta vuodelta 1993, tunnetun jazz-klassikon täydellinen luenta.