Laiskalla kompilla

Georgian country/southern rock -suuruus Drive-By Truckers julkaisi 11 levynsä helmikuun alussa. Go-Go Boots nimeä totteleva julkaisu koostuu materiaalista, joka on peräisin samoista sessioista mistä viimevuotinen The Big To-Do levy kaavittiin kasaan. To-Do oli kallellaan rockiin, mutta nyt bootsien kärjet osoittavat vahvasti countryyn ja murhaballadeihin.

Levyn nimibiisi on laiskan kompin tyylikästä kuviokelluntaa. Ajoittain tulee tunne, että biisi katkeaa naksahtaen keskeltä halki. Rumpali on soittanut samaa komppia seitsemän päivää putkeen ja nyt voimat loppuvat. Maaliin kuitenkin suoriudutaan, viimeisillä voimilla. Hienoa maalailua. Alla akustinen versio. Sähköinen on kuitenkin parempi.



MP3:: Drive-By Truckers - Go-Go Boots (link: Aquarium Drunkard)

Jyrää se mimmi!

Cheryl Cole on kuulemma joku brittiläinen laulaja, tanssi, malli ja ammattijulkkis. Mimmin musa uppoaa tämän blogin tutkan ulkopuolelle kovalla vauhdilla, niin hirveää teknohumppaa on ainakin tämä Promise This -hirvitys viime vuodelta. Siinä on kolme ja puoli minuuttia liikaa saastetta tähän maailmaan.

Mutta mutta. Asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia.

Kun meillä on katsokaas tämä Adele. Cheryl on kotoisin Newcastlesta, Adele Tottenhamista. Adele on viitisen vuotta nuorempi kuin Cheryl. Tärkein ero on kuitenkin siinä, että Adelella on lahjoja, Cheryl-paralla ei. Itse asiassa Adelen lahjat ja voimat ovat niin suuret, että jopa tuosta Promise This -hirviöstä kuoriutuu oikealla otteella aivan loistava biisi. Hillitöntä äänenkäyttöä alusta loppuun.

Että sori vaan Cheryl, mene maan alle.

Musta blues

Täällä on kirjoitettu jo kaikki oleellinen. Ei voi olla mitään lisättävää. En ole nähnyt vielä Mirel Wagneria keikalla, mutta tuo vaje täytyy paikata. Tämä nainen vetää omaa bluesiaan täysin omalla otteella. Raakaa ja terävää, mustan maailman mustia tunteita. Pidä tyttö pääsi, tämä kama kolahtaa kyllä moneen.

Levy ilmestyy kahden päivän kuluttua. Se saattaa olla suomalaisen musiikin merkittävin päivämäärä tänä vuonna.

Jerusalemiin

Hieman yli kuusi vuotta sitten jenkkiläinen Matthew Paul Miller räjäytti pienen potin iskemällä genrerajojen sille puolen, minne kukaan ei ollut vielä uskaltautunut mennä. Matisyahu-nimellä operoiva Miller julkaisi silloin debyyttilevynsä Shake Off the Dust... Arise, joka onnistuneesti vangitsi tuon hasidijuutalaisen reggae-räppärin sanomaa. Hittibiisi King Without a Crown kolahti meikäläisellekin silloin kovaa.

Parin studioalbumin ja livelevyn jälkeen Matisyahu iski tämän kuun alussa julkaisemalla Live at Stubb's, Vol. 2 -livelevyn. Mitään ihmeellisen uuttahan tuo ei tarjoa. Mukana on vanhoja biisejä, mutta tälläiselle semifanille kattaus on varsin maittava. Alla tyylinäytettä Jerusalemin muodossa. Biisi ei ole mukana itse livelevyllä, vaan ilmeisesti ainoastaan deluxe-paketin sisältämällä dvd:llä.

Brasilialainen pulssi

Yksi maailmanmusiikin hienoimpia alalajeja on ns. brasilialainen pulssi. Se tarkoittaa sambaan ja bossa novaan pohjautuvaa syvää groovea, joka imee mukaansa, saa pään heilumaan ja jalan iskemään tahtia. Itse innostuin tuosta pulssista Bebel Gilberton vuoden 2000 levyn Tanto Tempo ansiosta. Levy on edelleen kovassa kuuntelussa, loistavaa kamaa.

Uuden aallon brasilialaista pulssia puhtaimmillaan edustaa myös toinen lahjakas naisartisti. Luisa Maita on säveltäjä-muusikkoisän ja tuottajaäidin tytär, geenit täynnä nuotteja ja rytmiä. Viime vuonna ilmestynyt debyyttilevy Lero-Lero on modernin brasilialaisen hengen taidonnäyte. Maita lentelee nuoteista ja sanoista toiseen ihailtavan kevyesti.

Onni on hyvä coveri

Kiirettä töissä, kiirettä kotona, kiirettä vapaa-ajalla. Aivot eivät ole virittäytyneet blogitaajuudelle. Asiaa ei ainakaan auta se, että uuden musiikin rintamalla ei ole tapahtunut mitään kiinnostavaa. Joku kehuttu Anna Calvikin on ihan täyttä tuubaa. Ei jaksa innostaa ei. Niinpä linkitetään tämä täydellisesti onnistunut cover Coldplayn hitistä. Pari vuotta vanha, mutta edelleen kelpo kamaa.