Mustaa, mustaa

Tämä päivä tullaan muistamaan päivänä, jolloin Pienet nuotit -blogi bloggasi Mikko Kuustosesta. Häpeilemättä.

Paljastan sen nyt: Se Niskalaukaus on aina vetänyt meikäläisen mielestä vailla nyansseja. Vähän liikaa runttausta. Sinällään kunnioitettavan raskasta suomalaisen miehen angstia, mutta liian yksitotista. Tehot jyräävät sävyerot. Ja tämä blogi ei sellaisesta pidä.

Siitä ei pääse mihinkään, että Surupuku on kuitenkin aivan mahtava biisi. Siinähän ei sinällään ole mitään yllättävää, sillä Jarkko Martikainen on tämän maan johtavia sanoittajia. Mutta koska se Niskalaukauksen versio ei ota eikä nappaa, niin olen viime päivinä arvuutellut, kumpi näistä alla olevista versioista on parempi. Maria Lund laulaa hyvin, mutta onko se liian teennäinen? Erin Koivisto puolestaan laulaa nenään, mutta jotenkin Mikko Kuustonen kompensoi puutteet, tasapainottaa kokonaisuuden hyvin lähelle toimivaa kappaletta. Osiin pilkottuna esitykset voi jakaa näin: Lund laulaa paremmin, mutta Koiviston & Kuustosen version yksinkertainen pianosovitus toimii paremmin. Kuka yhdistäisi nämä palaset? Ja vastaus ei ole Hector.