Vihellellen

Tämä oli hyvä. Mutta onko tämä vielä parempi? Tuuli heittää hiekkaa naamalle, Clint Eastwood on selkäsi takana käsi olkapäälläsi sanomassa "Can you smell the colours?". Ukulelet raikuvat ja kimeä vihellys leikkaa ummehtunutta ilmaa. On ihailtavaa, miten taitavasti tämä orkesteri esiintyy vaikka lähestymiskulma kappaleisiin on useimmiten rankasti kallellaan.

Sweet Suomi music

Lahden oman pojan Raappanan uusi levy Maapallo on lujaa laatua. Ekologiset linjaukset ja maailmanparannus eivät tuota ahdistavaa ja saarnaavaa vaikutelmaa, kun asiat esitetään vaihtoehtoja esitellen, ketään syyttelemättä. Tällä hetkellä suosikkini on Stepan kanssa yhteistyössä tehty Aikasin Heräämistä. Siinä kelataan syvällisiä ja rullataan samalla eteenpäin hymy huulilla. Näin se maailma valloitetaan.



Entäpä sitten Superjanne? Kaveri tekee maailmasta hieman paremman paikan silkin sulavalla soulilla ja väkevillä rap-riimeillä. Jääräpäät-biisissä tukea antaa oma tytär. Pianonkilkatuksen ansiosta aivokiemuroihin iskostuu kuva korttelin savuisimmasta kuppilasta, jossa lauletaan koko perheen voimin antaumuksella sunnuntaikaraokea. Toimii. Vahvasti.

Toimiva yhteistyö

John Legend ja The Roots julkaisivat yhteislevyn eilen. Wake Up! -kiekko koostuu pääosin cover-kappaleista. Tuolla levyllä oleva Hard Times on aika kova pala. Alunperin Baby Huey and the Babysittersin biisi vedetään tässä videossa kovalla fiiliksellä läpi. The Rootsin soittoa on aina ilo katsella ja kuunnella, hemmetin inspiroivaa ja taidokasta.
?uestloven rumpusoundi on timanttia.



MP3:: John Legend & The Roots - Hard Times (link: Chromemusic)

Mustaa, mustaa

Tämä päivä tullaan muistamaan päivänä, jolloin Pienet nuotit -blogi bloggasi Mikko Kuustosesta. Häpeilemättä.

Paljastan sen nyt: Se Niskalaukaus on aina vetänyt meikäläisen mielestä vailla nyansseja. Vähän liikaa runttausta. Sinällään kunnioitettavan raskasta suomalaisen miehen angstia, mutta liian yksitotista. Tehot jyräävät sävyerot. Ja tämä blogi ei sellaisesta pidä.

Siitä ei pääse mihinkään, että Surupuku on kuitenkin aivan mahtava biisi. Siinähän ei sinällään ole mitään yllättävää, sillä Jarkko Martikainen on tämän maan johtavia sanoittajia. Mutta koska se Niskalaukauksen versio ei ota eikä nappaa, niin olen viime päivinä arvuutellut, kumpi näistä alla olevista versioista on parempi. Maria Lund laulaa hyvin, mutta onko se liian teennäinen? Erin Koivisto puolestaan laulaa nenään, mutta jotenkin Mikko Kuustonen kompensoi puutteet, tasapainottaa kokonaisuuden hyvin lähelle toimivaa kappaletta. Osiin pilkottuna esitykset voi jakaa näin: Lund laulaa paremmin, mutta Koiviston & Kuustosen version yksinkertainen pianosovitus toimii paremmin. Kuka yhdistäisi nämä palaset? Ja vastaus ei ole Hector.