Mies huipulla

Bruce Springsteenin kappaleista on vaikea tehdä omia versioita. Alkuperäiset ovat niin kallioon hakattuja, että vain harvat ovat löytäneet niihen jotain omaa näkökulmaa.Niistä covereista mitä itse olen kuullut on parhaiten onnistunut Thea Gilmoren herkkä Cover Me. Myös Bonnie "Prince" Billyn ja Tortoisen totaalisesti sivukujille viemä Thunder Road on kaikessa erilaisuudessaan varsin piristävä, varsinkin kun tietää miten heikoille jäille astutaan kun kosketaan erääseen maailmankaikkeuden parhaimpaan rakkauslauluun.

Alkuvuodesta lainasin kirjastosta jonkin Springsteenin tribuuttilevyn. En enää edes muista sen nimeä, niin mitäänsanomatonta sen anti oli. Onneksi joukossa oli yksi poikkeus. Ja se poikkeus on siitä lähtien ollut jatkuvassa soitossa, myös itse kitaralla rämpytettynä. Kyseessä on Nils Lofgrenin versio kappaleesta Man At The Top. Se on parempi kuin alkuperäinen. Paljon parempi.

Springsteen kirjoitti Man At The Topin vuonna 1983 ja esitti sitä muutamaan otteeseen keikoillaan parina seuraavana vuotena. Sen jälkeen se ei enää kuulunut keikkaohjelmistoon. Ensijulkaisu tapahtui vasta vuonna 1998 Tracks-boksilla. Pomon luottokitaristi, E-Street Bandin Nils Lofgren on kuitenkin esittänyt laulua omilla soolokeikoillaan ja sanonut sen olevan suosikkibiisinsä Springsteenin laajasta lauluvalikoimasta.

Lofgren on mainio kitaristi ja sielukas laulaja. Man At The Topissa akustinen soi miehen käsissä todella kuulaasti ja kirkkaasti. Tämä laulu ei tarvitsekaan tuekseen mitään muuta kuin kitaran. Liika kuorrutus pilaisi tunnelman.

MP3:: Nils Lofgren - Man At The Top(Z-Share)

Alkuperäinen Springsteenin kappaleen voi käydä kuuntelemassa täältä.

Bonus:
MP3:: Bonnie "Prince" Billy & Tortoise - Thunder Road (link: Cloak & Dagger Media)

TOP 3, osa 4

The Tindersticks - Another Night In (live)
Stuart Staplesin epätoivon ja raivon rajoilla köhivä baritoniääni on jotain käsittämättömän komeaa. Tässä live-esityksessä vuoden 1997 Curtains-levyn avaava Another Night In vedetään läpi sellaisella hiljaisella vimmalla, että siinä heikommat kaatuu.
MP3:: The Tindersticks - Another Night In (live) (link: Superb Live)

The Cannanes - Asleep
Inhoan termiä indie. Ensimmäinen reaktioni indie-musiikkia kohtaan on jyrkkä ei. The Cannanes on kai indietä. Se teki tämän indie-kappaleen vuonna 1996, kun termi indie oli vasta pulpahtamassa kaikkitietävien musiikkitoimittajien ja -kriitikoiden suusta ulos. The Cannanes on Australiasta. Muuta ei tarvitse tietää, koska muuta tiedettävää ei ole. Asleep on vähän yli 2 minuttia loistavaa indie-poppia, se jää päähäsi soimaan kiertäen siellä kehää loppupäivän.
MP3:: The Cannanes - Asleep (link: motel de moka)

Da Cruz - Sarah
Todellista maailmanmusiikkia. Mariana Da Cruz ammentaa laulunsa brasilialaisesta sambasta ja bossanovasta sekä portugalilaisesta fadosta. Miksaa niitä elektroon ja globaaliin poppiin Sveitsiläisten muusikoiden kanssa. Tuloksena paljon energiaa ja kesäistä mieltä.
MP3:: Da Cruz - Sarah (link: Aurgasm)

Ääni Torontosta

Kanadalaisella Ndidi Onukwululla (lausutaan in-DEE-DEE on-NOO-kwoo-loo) on ääni, jossa sekoittuvat kiehtovasti Norah Jones ja Amy Winehouse. Ääni, josta moni on kateellinen. Onukwulu on pohjimmiltaan blues-artisti, mutta nigerialaisen jazz-muusikko isänsä vaikutuksesta soppaan sekoittuu myös jazzia. Sekä hieman gospelia, reggaeta ja boogieta. Kaikesta tästä on suodattunut neidon toinen levy The Contradictor, joka aiheuttaa maailman bloggauspiireissä ansaittua säpinää. Tämän vuoden jälkeen maailma tuntee toisenkin Torontolaisen muusikon Neil Youngin lisäksi.

Onukwulu on todennut musiikkinsa perussävyn olevan tumma. Teksteissä maailma usein romahtaa tai on ainakin romahtamaisillaan, mutta samaan aikaa musiikki etenee upbeat-tunnelmissa. Kontrasti on kiehtova.

The Contradictorin avausraita SK Final on eksynyt soittimeeni viime viikkoina todella usein. Sen alku parasta uutta musiikkia pitkään aikaan. Rumpujen, basson ja kitaran rytmi kuljettaa Onukwulun ääntä rennosti eteenpäin. En ole yhtä innostunut torvien kuorruttamasta kertosäkeestä, ehkä siksi, että tuo A-osa on niin mainio. Joka tapauksessa tämä on tyylikästä, ajatuksella tehtyä musiikkia.

Eilen huomasin, että myös levyn kakkosraita, The Lady & E, on yhtä mainio. Se on hitaampi kappale, täynnä tunnetta. Tätä vauhtia olen ensi viikkoon mennessä todennut koko levyn olevan täyttä timanttia.

MP3:: Ndidi Onukwulu - SK Final (link: Obscure Sound)
MP3:: Ndidi Onukwulu - The Lady & E (link: Obscure Sound)

Callahanin tanssija

Kukaan ei tunne Bill Callahania. Hän on marginaalien mies, joka toimi aiemmin nimella Smog. Se nimi saattaa joillekin olla tuttu High Fidelity -elokuvasta, jonka soundtrackilla on Smogin biisi Cold Blooded Old Times. En tosin kuollaksenikaan muista, miltä se kuulostaa, enkä jaksa sitä nyt mistään esille kaivaakaan. Pääosassa on nimittäin nyt miehen ensimmäiseltä omalla nimellään tehdyltä Woke On A Whaleheart -levyltä (2007) löytyvä hieno Diamond Dancer, jonka latasin täysin mutu-tuntumalla Alan Williamssonin mainiosta Sixeyes-blogista.

Tässä laulussa on kaikki kohdallaan, ja mitä enemmän sitä kuuntelee, sitä enemmän palaset naksahtavat paikalleen. Pumppaava basso, Elisabeth Warrenin hienot viulu-riffit, hennosti taustalla verkkoa punova kitara. Ja tarinankertoja Callahanin laulu, joka vähäeleisesti paljastaa laulun päähenkilön ajatukset. Vähäeleisesti mutta tarttuvasti.

MP3:: Bill Callahan - Diamond Dancer (link: Sixeyes)

Franz goes afrobeat

Kaivakaa Tomahawk-kirveenne ja leijonantaljanne esiin. Franz Ferdinand on laittanut nettisivuilleen esimakua siitä, miltä yhtyeen kolmas levy SAATTAA kuulostaa. Bändi on innostunut afrobeatista, jopa niin paljon että maaliskuussa soittivat Liverpoolissa yhden biisin yhdessä malilaisen ngoni-soittajan ja senegalilaisen percussionistin kanssa. Sinänsähän tämä uusi suunta kuulostaa varsin loogiselta. Ferdinandit kun ovat aina tehneet musiikkia, jota pitää tanssia ja jorata. Afrikkalaiset vaikutteet vain jatkavat ja rikastuttavat tätä perinnettä. Odottavan aika on jälleen pitkä, vaikuttaa nimittäin siltä, että kukaan ei tunnu tällä hetkellä tietävän koska uusi levy on tulossa.

Musculöeser Körperin groovit

Aiemmin bloggaamani Reino & The Rhinos on saanut tiukan kilpailijan tämän kesän virallisen kesämusan tittelliin. Mutta ensin hieman sivistystä.

Wikipedia kertoo Viitasaaresta mm. seuraavaa: Viitasaaresta tuli kaupunki 1. tammikuuta 1996. Ouluun kertyy matkaa 243 km. Viitasaaren naapurikunnat ovat Kannonkoski, Keitele, Kinnula, Kivijärvi, Pihtipudas, Vesanto ja Äänekoski.

Mutta mutta. Nyt nähdään taas internetin perisynti, sen rajallisuus ja hitaus. Ei mainitse wikipedia Viitasaaren suurinta vientituotetta, Musculöeser Körperiä. Kannattaisi mainita, niin tulisi sitä katu-uskottavuutta. Vaikka Körperin nimestä tuleekin mieleen jokin Rudi Völlerin ja Baden Badenista kotoisin olevan Birgitin kolmipäinen äpärälapsi, niin bändi on kaikkea muuta. Se on iso kasa voita perunamuusissa, valkoista suklaata hunajakulhossa ja sairaan iso tynnyri täynnä kotimetsissä keitettyä pontikkaa. Se on Krupsin monitoimikonesekoitin täynnä noita aineksia. Se on Suomen parhaiten varjeltu salaisuus. Ja sillä on groovit tiukalla. Kiitos Ville vinkistä!



Ps. Kuunnelkaa tuolta myspace-sivulta Worth Your Money. Se on hillittömän hyvää soulia. Kuunnelkaa Nahkaviittainen Kotka. Se on häiriintynyt pikku kakkonen. Kuunnelkaa A Discovery Was Made. Se on krapulainen aamu viidakossa. Kuunnelkaa itse asiassa ne kaikki.

Melingon tango

Hyvä maailmanmusiikki on aina hyvää maailmanmusiikkia, oli se sitten afrobeattia, rumbaa,tangoa tai jotain muuta. Nyt mennään tuohon suomalaisten lempiosastoon, tangoon. Argentiinalainen entinen rockmuusikko Daniel Melingo tekee tangoa omalla uudistavalla otteellaan. Brittiläinen lehdistö on todennut miehen olevan "the man who's making tango seriously cool". Imagen kolumnisti Maria Veitola sanoi Melingosta puolestaan, että hänelle tango on kokaiinia, naisia, hevoskilpailuja ja viskiä. Yhdyn edellisiin luonnehdintoihin. Narigon on tarttuva biisi, ja paras tango mitä olen ikinä kuullut.

Bo Diddley 1928-2008

Eilen lähti taas yksi legenda. Taivas on jälleen paljon coolimpi paikka, kun amerikkalainen rock'n'roll- ja blues-veteraani Bo Diddley menehtyi kotonaan Floridassa. Moni nykyajan bändi on paljosta velkaa Diddleylle. Esimerkiksi U2:n Desire on rytmiikaltaan paljon velkaa Diddleyn tavaramerkiksi muodostuneelle hakkaavalle kompille. Fabulous Thunderbirds kitaristi Jimmy Vaughan on sanonut seuraavasti: "Before Jimi Hendrix, Bo Diddley was the original Wow!'". Se lause kertoo miehen merkityksestä paljon.

MP3: Bo Diddley - Who Do You Love (link:Hypeful)