Islannin rytmi

Vuosittain Islannin pääkaupungissa Reykjavikissa pidetään Airwaves-festivaali. Ja jo kolmen vuoden ajan jenkkiläinen vaihtoehtomusiikkiin erikoistunut mainio KEXP-radiokanava on tehnyt matkan festivaaleille ja nauhoittanut sieltä suuret määrät musiikkia islantilaisilta bändeiltä, niin tunnetuilta kuin tuntemattomiltakin. Viime vuoden lokakuussa KEXP löysi Kiriyama Familyn, jolla oli ohjelmistossaan vasta muutama laulu. Jos laatu pysyy tälläisena, niin tästä bändistä tullaan kuulemaan vielä paljon enemmän. Alla omaperäisellä rumpurytmillä eteenpäin rullaava Portabello.

Vuosikymmenten takaa

Martin Scorsese taltioi 1976 The Bandin kiertueuran loppukonsertin yhdeksi kaikkien aikojen parhaaksi musiikkidokumenttielokuvaksi. The Last Walt –elokuvan yksi huippuhetki on eeppisen The Weight –biisin esitys yhdessä Staple Singersin kanssa. Mavis Staplesin lauluosuudet tuossa biisissä ovat aivan huikeita.

Ja nyt, 35 vuotta myöhemmin, tulee tämä.

Viime joulukuussa Wilco soitti Chicagossa useita konsertteja teemalla ”Incredible Shrinking Tour”. Avajaisiltana Civic Opera Housessa viimeisenä encorena kuultiin juuri The Bandin klassikko The Weight. Lavalla olivat tunnelmaa luomassa myös Mavis Staples ja Nick Lowe. Valokuvaaja Zoran Orlic kuvasi ennen keikkaa backstagella kun ryhmä harjoitteli esitystä. Ylisanat loppuvat kesken. Jos historian lehdet todella voivat havista, niin sen ne tekevät tätä katsoessa.

Sisko sinä olet tähti

Törmäsin juuri sattumalta tähän Janelle Monáen viime kesän Glastonburyn keikkaan. Ja samalla muistin kuin salamaniskusta miksi tämä nainen on niin loistava. Biisi biisin perään tiukkaakin tiukempaa koreografiaa ja huikeaa laulua. 14-henkinen taustapoppoo hyppii, vatkaa ja veivaa lavalla johtotähtensä innostamana. Henkilökohtaisesti innostun tälläisestä old school -tanssimisesta paljon enemmän kuin limaisesta nuohoamisesta lavan pinnassa bikinit päällä. Nauttikaa tästä puolituntisesta tulevan legendan parissa.

Laatuongelma

66-vuotias Neil Young puuttuu asiaan, joista suurin osa nuorista (jotka ovat musiikin suurkuluttajia) ei tajua yhtään mitään. Musiikkiteollisuuden suurin ongelma on äänen laatu. Musiikin digitaalinen jakelu on tuhonnut laadun, äänen nyanssit ja vivahteet ovat poissa. Musiikkia ei enää kuulosta siltä kuin sen on tarkoitus kuulostaa. MP3 pakkaa äänen tukahduttaen siitä alkuperäisen soinnin. Young vaatii musiikki- ja laiteteollisuutta kehittämään parempia laitteita. Alla 32 minuuttia mielenkiintoista keskustelua asian tiimoilta Kaliforniassa pari viikkoa sitten järjestyssä D: Dive Into Media -konferenssissa.

“My goal is to try to rescue the art form that I’ve been practicing for the past 50 years,”

Hammaslääkärin pelko

Kanadalainen televisioyhtiö CBC näyttää arkiaamuisen Kids' CBC -nimistä lastenohjelmaa. Siinä seikkailee muun muassa jamssi nimeltä Mamma Yamma, joka pelkää kuollakseen hammaslääkärillä käyntiä. Onneksi apuun rientää Doris Dayltä ja Peggy Leeltä vaikutteita ottava laulajatar Jill Barber, joka jakaa omia kokemuksiaan versioimalla muutaman vuoden takaista Oh My My -biisiään. Ilmavasti hengittävä svengi rullaa hienosti eteenpäin. Tälläistä lastenohjelmaa seuraisin itsekin mielelläni.

Hyvän biisin huono video

Philadelphiasta ponnistava Dr. Dog on merkillinen bändi. Sen tyylissä psykedeelinen pop iskee vaivatta kättä indie-musiikin parhaiden puolien kanssa. Joskus kallistutaan souliin, joskus funkyyn. Kaiken sekamelskan keskellä Dr. Dog onnistuu silti kuulostamaan pelkästään itseltään, mikä jo sinänsä tekee siitä varsin merkittävän yhtyeen.

Viikon päästä julkaistavalta kuudennelta levyltä Be The Boid lohkaistu That Old Black Hole on hieno biisi. Tykkään noista pipoista ja astronautista. Mutta tuo video itsessään on todella ärsyttävä migreenikohtauksen laukaisija. Minkä ihmeen takia leikkaukset täytyy tehdä nopeusmittari pohjassa? Ketä tämä tyyli todella palvelee? Uskon vakaasti että ihmiset haluavat edelleen keskittyä johonkin. Tämän videon tahdissa se ei onnistu. Painukaa hittoon Dr. Dog, tämän nopeutetun soseen takia en todellakaan osta levyänne.

Salivili hipput tupput täppyt

Tim Berners-Lee julkaisi maailman ensimmäisen www-sivun vuonna 1991 CERNin kampuksella Sveitsin ja Ranskan rajalla. Meillä on siis 21 vuoden kokemus tästä eräästä ihmiskunnan merkittävimmistä keksinnöstä.

Juuri siksi en aina täysin tajua seuraavaa.

Eino Kettunen sanoitti Ievan Polkan 1930-luvun alussa. Melodia tulee Länsi-Venäjältä Smolenskin seudulta. Savitaipaleella Etelä-Karjalassa Ievan Polkkaa on hoilattu jo vuosikymmenet. Tuskin kukaan siellä osasi odottaa 1990-luvun alussa, että Tim Berners-Leen keksinnön ansiosta tuon laulun ottavat omakseen niin japanilaiset, venäläiset kuin italialaisetkin.

Näin kuitenkin kävi, kiitos suomalaisen kansanmusiikkiyhtye Loituman. Yhtye levytti ensimmäiselle levylleen Ievan Polkan, ja joku yhdisti laulun flash-animaation taustalle videolla, joka levisi vuonna 2006 YouTuben kautta räjähdysmäisesti ympäri maailmaa yhdistäen kansat rajoihin katsomatta. Tuota animaatiota, jossa tyttö pyörittää purjoa, on katsottu YouTubessa 9,5 miljoonaa kertaa. Mieti sitä, Berners-Lee!

Bossanovaa munkeille

Tarkkaavaisimmat teistä ovat varmasti huomanneet että markettien alelaarit ovat vuodesta toiseen täynnä meditaatiomusiikkia. Inner peace for busy people, kuten sisäinen gurusi sinulle yrittää jankuttaa. Todellisen mielenrauhan kanssa noilla levyillä ei ole mitään tekemistä.

Yksi kunnollinen stressinpoistaja julkaistiin kymmenen vuotta sitten. Jenkkiläinen avant-garde säveltäjä-tuottaja-muusikko John Zorn latasi pöytään Filmworks-sarjansa kakkososan, Three Documentaries. Levy pitää sisällään 27 biisiä, jotka Zorn sävelsi kolmeen eri dokumenttielokuvaan. Alla ote keskimmäisestä dokkarista, joka kertoo Yhdysvalloissa asuvista Shaolin-munkeista. Kitarassa on kuningas itse, Marc Ribot.