Mojakka

"Hyvät naiset ja herrat, lapset ja vauvat, kissat ja koirat, kirput sekä luteet. Tervetuloa kuuntelemaan Hiski Salomaan ikivihreitä ralleja loistavina uudelleen sovituksina." Näin alkaa levy, josta harva on kehä kolmosen ulkopuolella kuullut, mutta monen olisi syytä. Hiskias Möttö & Mojakka on julkaissut debyyttilevynsä Värssyjä Hiski Salomaan laulukirjasta. Se on Helsingin Kallion kapakoista ammennettua humpan, polkan, folkin ja punkin sekoitusta, joka saa kaiken muun kansan- sekä perinnemusiikin kuulostamaan pihinältä kompostin alta.

Mojakka on sekalainen seurakunta ihmisiä, levyn sisäkannen luokkakuvassa poseeraa yhteensä 13 henkeä. Solistina toimivan punk-aktiivi Juha Sarasteen lisäksi mukana on anarkisteja, talonvaltaajia, reggaetyyppejä sekä erilaisia vaihtoehtopuolen aktiiveja. Vallatut talot ja ahtaat pikkubaarit ovat ilmeisesti Mojakan ominta keikkaympäristöä.

Värssyjä Hiski Salomaan laulukirjasta ilmestyi joskus vuoden 2008 loppupuolella, mutta itse nostan sen tällä hetkellä yhdeksi vuoden 2009 tärkeimmäksi levyksi. Tehkää kuten minä ja ostakaa tuo omakustannelevy (ohjeet Mojakan kotisivuilta). Näinä hektisinä aikoina, jolloin koko Suomi odottaa Madonnan Jätkäsaaren spektaakkelia lapaset märkänä, Mojakka tuo sitä kaivattua perspektiiviä.

Levyn kiehtova yksityiskohta on kertojana toimiva Inkeri Wallenius. Ne jotka ovat itseni tavoin kultaisella 80-luvulla katsoneet televisiosta Tao Taoa sekä Peukaloisen retkiä, tunnistavat tuon ultrarauhallisen äänen.

Tässä esimakua. Appendix-coverista huonolaatuinen youtube-video, josta saa oivan käsityksen kovasta meiningistä. Tätä biisiä ei levyllä ole.
Ja tässä tunnelmia pikkujoulukiertueelta Kallion kuppiloista viime vuoden lopulta.

Lahtelainen klassikko

Hyvät ihmiset, käykää Anttilassa. Sieltä saa suomalaisen progeyhtye Haikaran vuoden 1972 esikoislevyn hintaan 3,99 euroa. Se on pilkkahinta klassikosta, joksi levyä kutsun vasta yhden kuuntelukerran jälkeen.

Jo edesmmennyt lahtelainen muusikko ja musiikinopettaja Vesa Lattunen perusti Haikaran Lahdessa vuonna 1971 yhdessä surrealistimaalari Markus Heikkerön kanssa. Lattunen oli Haikaran voimahahmo, säveltäjä, sovittaja, laulaja ja kitaristi. Heikkerö soitti rumpuja ja maalasi levynkannet. Vesa Lehtinen sanoitti ja lauloi tällä esikoislevyllä. Mukana myös sekalainen joukko puhaltajia yms.

Levyn avauskappale Köyhän pojan kerjäys on uskomaton. Siinä on kiero torviriffi. Siinä on taiderockille ominainen äkkiväärä rytmitys. Sen sanat syleilevät rauhaa ja rakkautta. Se on yhtä paljon humppaa kuin progea. Se sisältää Lehtisen kerrostalon korkuisen heiiiiiii!-huudon. Se koostuu toisilleen täysin tuntemattomista palasista ja pysyy silti tukevasti kasassa.

Haikara esiintyi vuonna 1972 Ylen musiikin teemaillassa. Köyhän pojan kerjäys -live löytyy Elävästä arkistosta. Laulajana on Vesa Lattusen sisko Auli Lattunen. Meininki on 70-lukulaisen söpöä. Levyllä tämä kappale on miljoona kertaa tykimpi, joten mars mars sinne Anttilaan.

Pienen klipin voi kuunnellä esim. täältä.

TOP 3, osa 7

Jukka Poika
En ole kalamiehiä. Siis pyyntimielessä. Syöntimielessä kylläkin. Kuha on herkkua. Ja savustettu tai loimutettu lohi. Monesti olen miettinyt, että kalastajan ammatti se vasta on rankka ammatti. Ulvovissa tuulissa ja jääkylmissä myrkyissä pyydystät silakoita. Päivästä toiseen. Mutta Jukka Poika se rallattaa Veikko Lavin Silakka-Apajan niin komeasti, että melkein voisin tarttua virveliin. Artikulaatioharjoituksena tämä humppapolkka on ylitse muiden. Kohdassa 1:15 alkaa lyhyt mutta hieno rhytm&blues tyylinen pianosoolo.


Jarkko Martikainen
Jos oli Lavin Veikko kova mies sanoittamaan, niin sitä on Martikaisen Jarkkokin. Iltana eräänä kuuntelin miehen soololevyä, ja havahduin jälleen tämän kappaleen suuruuteen. Suntuubista löytyi tälläinen alkuvuodesta sinne tuupattu video. Synkkä aihe, mutta silti jotenkin lohdullinen toteutus. Mestari se on, tuo Martikainen.
Jarkko Martikainen - Kaikki me kuolemme pian (YouTube)

Eddie Vedder
Sain vihdoin katsottua Sean Pennin kiitetyn Erämaan Armoille -elokuvan. Hieno elokuva vapuden kaihosta, rohkeudesta ja samalla myös suuresta typeryydestä. Eddie Vedderin loihtimalta soundtrackilta jäi mieleen yksi biisi. Mietin pitkään mistä tämä Hard Sun on niin tuttu. Jonkinlaisena etäisenä aavistuksena sai mieleeni, että esittikö joku tämän Suomen Idols-kilpailussa? Biisihän ei aluperin ole Vedderin käsialaa, vaan Indio nimimerkkiä käyttäneen kanadalaisen Gordon Petersonin. Kyseinen mies on tehnyt urallaan yhden levyn (vuonna 1989) ja siltä löytyy myös tuo alkuperäinen versio.
MP3: Eddie Vedder - Hard Sun (link: relax: music blog)
Se alkuperäinen: Indio - Hard Sun (YouTube)

Aamuherätys

Herään aamulla ihan tavallisella tavalla ja alan laulamaan.

OHHH oh oh oh oh oh oh!!! OHHH oh oh oh oh oh oh!!!

Upea päivä! Ei voi olla parempaa kuin tämä. Kaksi kertaa vielä!

OHHH oh oh oh oh oh oh!!! OHHH oh oh oh oh oh oh!!!

Tajutonta! Ja nyt töihin!

Virallinen video.


Annetaanpa vielä yleisölle padat ja kattilat kouraan.

MP3:: Port O'Brien - I Woke Up Today (link: My Old Kentucky Blog)

Leikkaa ja liimaa

Tämä on hypnoottista maalailua. Belgialaissyntyinen, mutta Australiaan asettunut Wouter DeBacker alias Gotye on mestari leikkaamaan ja liimaamaan rytmin, sointujen ja nuottien palasia yhteen. Jollain käsittämättömällä tavalla mies saa näin aikaan omaperäistä ja kaunista musiikkia sortumatta silti liiallisen kikkailun alle.

Alla Gotye esittää livenä hittinsä Heart's A Mess. Haurauden ja arkuuden sointia on luomassa 13 henkinen orkesteri. Kohdassa 1:47 alkava rytmi on neron työtä.

Dissssssco!

Jos järjestäisit discon, jossa olisi teemana 80-luku, minkä kappaleen soittaisit ensimmäisenä? Millä tahdeilla lähtisit täyttämään tanssilattiaa?

On vain yksi oikea valinta.

Vuonna 1976 amerikkalainen lauluntekijä ja tuottaja Lamont Dozier (kuuluisan Motown soundin luoneen Holland-Dozier-Holland kolmikon jäsen) julkaisi biisin Going Back To My Roots. Vuonna 1981 New Yorkilainen disco/dancebändi Odyssey julkaisi kyseisestä biisistä discoversion. Jos tämä ei saa tanssilattian täyteen polvia, lantioita ja kyynärpäitä, niin mikä sitten?

Peruukit päähän, nyt mennään!!!


Tässä latauslinkkejä, jotta pääsette naapureiden iloksi luukuttamaan tätä killeriä. Ensin se alkuperäinen. Herkullisella pianoriffillä alkava lähes kymmenminuuttinen tykitys on ladattu ylitäyteen soulia, discoa ja funkya. Silti kokonaisuus ei kuulosta kornilta.

MP3:: Lamont Dozier - Going Back To My Roots (link: Boogie Banger)

Ja samalta sivulta se Odysseyn versio.
MP3:: Odyssey - Going Back To My Roots (link: Boogie Banger)

Parran soolo

Bluesista pohjansa saava Black Keys -yhtyeen toinen puolisko Dan Auerbach veti pisteet kotiin viime vuonna. Black Keysin neljäs levy Attack & Release oli bändin paras. Sen lisäksi kitaristi/laulaja Auerbach ehti tuottamaan 18-vuotiaan Jessica Lea Mayfieldin debyyttilevyn, joka jäi Suomessa vähälle huomiolle, mutta oli jenkeissä monen arvovaltaisen musiikkijulkaisun top10-listakamaa.

Painakaa mieleenne päivämäärä 10. helmikuuta. Silloin ilmestyy Auerbachin debyyttisoolo. Nonesuch Recordsin julkaisema Keep It Hid nimeä totteleva levy vaikuttaa yhdeltä alkuvuoden mielenkiintoisimmalta julkaisulta (unohtamatta tietenkään Samuli Putron debyyttisooloa sekä Tuomo Prättälän kakkoslevyä, molemmat ilmestyvät myös helmikuussa). Levy-yhtiön sivuilta voi ladata kolme kappaletta mp3-muodossa. Kakkosraita I Want Some More on niistä suosikkini. Väkevää jyystöä.

MP3:: Dan Auerbach - I Want Some More (link: Nonesuch Records)

Japani jazzaa

En tiedä syytä, mutta viime päivinä on tullut kuunneltua paljon jazzia. Eikä mitään sellaista hiljaista yökerhoneppailua tai yltiöpäistä free-mutaatiota, jossa rakenteet ovat hajonneet ja a-,b- ja c-osista on tullut yhtä valtavaa ö-osaa. Ei ei ei! Tarkoitain selkeämmän linjan kamaa, tiukempaa uutta jazzia. Kuten edellisen kirjoituksen Timo Lassy.

Samaan kastiin voidaan niputtaa (ne jotka jazzista jotain TODELLA ymmärtävät todennäköisesti hirttävät allekirjoittaneen tälläisestä yleistyksestä) japanilainen Quasimode.

Japanilainen jazzskene on ilmeisen kova, tiukkoja bändejä puskee joko korttelista. En tiedä niistä nimeltä montaakaan, mutta kuulemistani Quasimode on ehdoton ykkönen. Pianisti Yusuke Hirado, percussionisti Takahiro "matzz" Matsuoka, basisti Kazuhiro Sunaga ja rumpali Takashi Okutsu sekä sekalaiset torvensoittajat luovat todella sielukasta musiikkia. Veikkaan että moni Helsingin nykyisen hienon jazzskenen jäsenistä on kuunnellut tarkkaan tätä tiukkaa tokiolaiskvartettia.

Alla oma suosikkini Quasimoden tuotannosta. Vuonna 2007 ilmestyneen The Land Of Freedom -levyn kakkosraita, The Man From Nagpur. Totaalista tapposvengiä.