Irlannin toivo

Irlanti rypee juuri velkakriisissä muniaan myöten. Meidän muiden tehtävänä on pelastaa maan pankit kymmenien miljardien arvoisella apupaketilla. Kaikesta tästä huolimatta Irlanti on hieno maa. Musiikin saralla jo yksi mystinen Van Morrison onnistuu nostamaan maan korkealle jalustalle, mutta onhan noilla heittää kehiin vielä muuan U2. Puhumattakaan traditionaalisen irkkumusiikin suurista nimistä, joista en paljoa tiedä mutta laadukkaiden muusikoiden lista sillä saralla on varmasti loputon.

Nyt joukon jatkoksi iskee James Vincent McMorrow. Tänä vuonna julkaistu debyyttilevy Early In The Morning on Bon Iverin hengessä tehtyä folk-poppia. Äänitetty meren rannalla, eristyksessä muusta maailmassa, aseinaan McMorrown mukaan "vain vähän tietoa tekniikasta, mutta paljon kärsivällisyyttä". Intiimi on oikea sana, jos tämän yrittää kiteyttää lyhyesti. Melodisuus ja simppelit soinnut löytyvät ytimestä ja McMorrown ääni on huumaava. Tässä yksi tämän vuoden parhaista biiseistä, This Old Dark Machine.

MP3:: James Vincent McMorrow - This Old Dark Machine (link: RCRD LBL )

Torvibändin sota

Funkata-blogista osui silmään pieni kirjoitus Hypnotic Brass Ensemblesta. Nimi kuulosti hienolta, joten piti tutustua tarkemmin.

Huikeaa. Tylyä. Siinä teille tiivistelmää.

Ja tässä taustaa. Phil Cohran on yli 80-vuotias jazzmuusikko Mississipistä. Hänen tunnetuimmat saavutukset ovat syntyneet trumpetin varressa Sun Ran orkesterissa 1950- ja 60-luvun vaihteessa. Cohran on ollut tuottelias mies myös makuuhuoneessa, sillä miehen kahdeksan (8!) poikaa muodostavat Hypnotic Brass Ensemblen ytimen. Tämä veljessarja tuuttaa voimalla torvia ja rumpali nakuttaa rytmiä. Siinä Chicagolaisen torviryhmän perusperiaate. Mitään perustylsää big band jazzia ei kuitenkaan veivata, vaan energiataso on katossa mustan rytmimusiikin eri genrejen lyödessä kättä täysillä yhteen.

Tässä Jools Hollandin showssa tulisilla hiilillä vedetty muutaman vuoden vanha biisi War. Svengaa trumpetti svengaa!



MP3:: Hypnotic Brass Ensemble - War (link: Aural States)

Ja tässä melko uusi video, keikkameininkiä Irlannista.

Ebo Taylor groovaa

Aika ajoin on hyvä suorittaa perusteellinen rentoutuminen, irtautuminen tästä hektisestä nykymenosta. Itselläni siihen ei vaadita pullollista parasta skottiviskiä, vaan asia hoituu yhtä hyvin kuuntelemalla afrikkalaista rytmimusiikkia. Kun ei ymmärrä kieltä, voi vaan uppoutua keinuvaan meininkiin. Terapiaa parhaimmillaan!

Viime aikoina rentoutumisen tielle on johdattanut kitaristi-laulaja-lauluntekijä Ebo Taylor, 74-vuotias Ghanalainen afrobeatin legenda. Ebo Who saatatte kysyä? Jos Fela Kuti on afrobeatin kuningas niin Taylor on tyylin tämän hetken pääministeri. Tämä mies tuli kotimaassaan kuuluisaksi jo 50- ja 60-luvun vaihteessa, opiskeli Felan kanssa Lontoossa musiikkia 60-luvun alussa ja vaikutti sen jälkeen Ghanassa merkittävänä tuottajana ja muusikkona.

Levy-yhtiö Strut on juuri julkaissut Taylorilta ensimmäisen kansainväliseen levytykseen menevän albumin Love and Death, jossa vanha maestro vetää läpi vanhoja ja uusia biisejään kovalla vimmalla. Apuna on Berliiniläinen Afrobeat Academy -kollektiivi, jossa vaikuttaa muusikoita mm. Jimi Tenorin Kabu Kabu -bändistä.

Tämä on täyttä asiaa. Antakaa Ebon musiikin virrata ja haavat paranee.



MP3:: Ebo Taylor - Nga Nga (link: American Athlete)

Kengänkiillottajien bluesia

Koska Marjo Leinonen on suomen paras naispuolinen blues- ja rootslaulaja. Koska Rane Raitsikka on takaisin kotimaan kamaralla ja ilmiselvästi kovassa soittokunnossa. Ja koska Dave on Dave. Siinä kolme syytä, miksi tämä video The Shoeshinersin Tampereen keikalta viime sunnuntailta on ainutlaatuista kamaa. Tälläistä on jälki kun tulkinta tulee jostain syvältä sisältä. "Deep shit" sanoo Howlin' Wolf jostain pilven reunalta. Iso kiitos Jyrki Kalliolle tästä taltioinnista.

1993

Vuonna 1993 Prince vaihtoi nimensä symboliksi. Guns N' Rosesin originaali kokoonpano soitti viimeisen keikkansa. Rick Astley vetäytyi musiikkibisneksestä 27 vuotiaana myytyään sitä ennen 40 miljoonaa levya. Klamydia julkaisi levyn Masturbaatio Ilman Käsiä. Frank Zappa kuoli.

Ja kaiken tämän lisäksi supertalentti tuottaja-muusikko Daniel Lanois julkaisi toisen albuminsa For the Beauty of Wynona. Levyn aloittava The Messenger on aivan huikea biisi. Tämä QTV:n viime vuoden alussa taltioima esitys on täynnä sielua.

Johannasta Jo

Retroa melodisuutta, vahvaa tuotantoa. Siinä lyhyesti ainekset suomisoulin hienoon jatkumoon iskevälle Jo Stancen debyyttilevylle. Jo Stance on yhtä kuin Johanna Försti ja levy on niitattu kasaan yhdessä rumpali-tuottaja Teppo Mäkysen kanssa. Puhaltimia lukuun ottama koko levy on näiden kahden aikaansaama soulkattaus. Alla jo kesällä julkaistu sinkku Hey Girl, joka noteerattiin hyvin arvosanoin mm. newyorkilaisen Daptone-kollektiivin toimesta.

Jo Stance album preview clip from Ricky-Tick Records on Vimeo.

Iso mies on mennyt

Philadelphian soul-ikoni Solomon Burke kuoli Amsterdamin lentokentälle viime sunnuntaina 70-vuotiaana. 60-luvun soulin suurmiehet ovat näin kaikki menneet mullan alle. Niin Sam Cooke, niin Otis Redding, niin James Brown ja nyt Burke.Mies jätti jälkeensä 21 lasta, 90 lastenlasta ja ison kasan tunnetta. Tässä uran loppuhetkien mestariteos, Joe Henryn kynäilemä tumma, hidas, ja Burken keskittyneesti laulama Flesh And Blood.

come see the golden light
cause i've turned the gold light on

Tiukkaakin tiukempaa

Tämä tyttö se osaa. Janelle Monáen debyyttilevy The ArchAndroid on kehuttu maasta taivaisiin ja syystä. Mielikuvituksellinen, futuristinen ja sekopäisen koukuttava kokonaisuus, jonka Miss Monáe vetää läpi ilman tähän genreen tyypillisesti kuuluvaa seksikorttia. Konseptialbumeille tyypillinen kryptisyys loistaa poissaolollaan, homma pidetään leikkisänä ja eloisana.

Tässä videossa on niiiinin paljon hyvää. Tehdäänpä lista:
- Vuoden paras bassoriffi. Iskee sisuskaluihin kovalla sykkeellä.
- Ultrasvengaava ja energinen live-esitys.
- Musiikkihistorian parhaimpia introkiekaisuja.
- Kahden minuutin kohdalla alkava jammailu ja tanssiveivaus. Timanttia.
- Janelle Monáen liikkeet. Old school is back! Ei tarvitse heiluttaa persettä, kun osaa liikkua kuin kulta-ajan James Brown.