Michael Zeppelin

Kaikki nykyajan beatboxaajat hiljaa. Tässä tulee oppi-isänne ja räjäyttää tajunnan. Me 80-luvulla lapsuutemme viettäneet muistamme Poliisiopiston ja Michael Winslown, Man of 10000 Sound Effects.

Tämä blogi jatkaa Led Zeppelin teemaa ja päästää valloilleen Winslown, joka iskee Whole Lotta Loven sähkökitarasoolot potenssiin kymmenen. Alku ei lupaa mitään, mutta 28 sekunnin kohdalla tulee tunne ETTÄ MITÄ HELVETTIÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU!!!!

Neljällä kapulalla

Vuonna 1971 Led Zeppelinin legendaarinen rumpali John Bonham oli hyvin hyvin turhautunut. Zeppelinin neljännen albumin levytyssessioissa mies ei saanut erään biisin rytmiä haluamakseen, ja lopulta hermostui niin että alkoi hakkaamaan rumpujaan neljällä kapulalla niin kovaa kuin pystyi. Tuloksena oli täydellinen komppi biisiin nimeltä Four Sticks.

Led Zeppelin ei esittänyt tuota biisiä livenä tiettävästi kuin kerran (Kööpenhaminassa 1971). 1990-luvun alussa Robert Plant ja Jimmy Page kokosivat voimansa jälleen yhteen, julkaisivat loistavan No Quarter –levyn, ja esittivät Fours Sticksin Lähi-Itä- ja afrikkalaisvaikutteista versiota maailmankiertueellaan.

Kiertueella rumpuja soitti, neljällä kapulalla tietenkin, englantilainen Michael Lee. Surullista kyllä, Lee kuoli vain 39-vuotiaana vuonna 2008.

Alla Robert Plantin maailman parasta rock’n’roll-ääntä, Jimmy Pagen huikeaa kitarariffitelyä ja Egyptiläisten lyömäsoittajien rytmiä. Ajassa 1:33 lähtee käyntiin Michael Leen tykitys.

Folkpippuri

Wales. Tuo maa jonka kuningas on Ryan Giggs ja jonka ulkoministerinä häärää Manic Street Preachers. Mitä muuta me tuosta melko vuoristoisesta Ison-Britannian niemimaasta tiedämme? Mitä meidän tarvitsee tietää?

Ainakin sen, että Walesin pääkaupungista Cardiffista tulee Zervas & Pepper niminen duo, joka luo kauniita harmonioita 70-luvun Kalifornian hengessä. Tähän bändiin minut tutustutti eilisillan syksyn pimeyden keskellä Yle X:n Toni Laaksonen, joka on ottanut viikon tehosoittoon yhtyeen Cigar Store Indian -biisin. Folk-klassikko? Kyllä.

Zervas & Pepper- Cigar Store Indian

Ps. Tämä oli tämän blogin kahdessadas teksti. En olisi aloittaessa uskonut, että intoa riittää näin pitkään. Annetaan mennä edelleen, kun siltä tuntuu. Maailmassa on vielä paljon musiikkia, josta kertoa.

Kirjaimellisesti, Lana Del Ray

Lana Del Ray siellä, Lana Del Ray täällä ja tuolla. Luin mimmistä ensimmäisen kerran n. kuukausi sitten slowshow-blogista ja eilen aamulla jopa työkaverini alkoi hehkuttamaan Video Games –biisiä. Koska työkaverini musiikkimaku on älykkäämpi ja kokemusrikkaampi kuin monen muun, asia oli otettava todesta ja aloitettava tutkimusmatka tämän Brooklyniläismimmin musiikin ytimeen, sen sieluun.

Ja sielun tapainenhan sieltä löytyi. Taidokkaasti toteutettua, kohtalokasta, utuisen hunnun peittämää Hollywood Sadcorea. Kyllä, niin ne sitä kuvailevat.

Mutta mutta. Juuri kun aloin päästä tunnelmaan, tuli tsunamiaallon kokoinen isku vasten kasvoja. Sen aiheutti Hipster Runoff –sivusto, ja sen jälkeen suhteeni Lana Del Rayhin ei ole ollut entisellään.

Hipster Runoff esitteli minulle ns. ”literal music video” –version tuosta Video Games –biisistä. Videossa Del Ray on laitettu laulamaan kirjaimellisesti siitä, mitä tuossa vintagerohinalla päällystetyssä videossa tapahtuu. Tulos on tappavan hauska ja samalla täysi napakymppi upottaen kaikki lupaavat, kauniit ja seksikkäästi huokailevat naispuoliset indietulokkaat syvälle musiikkibisneksen ympärillä pyörivän hypesirkuksen karuselliin.

Tämä literal video aiheutti itselleni sellaisen tuskan, että en tiedä miten tästä tokenen. Sehän ei kyllä kiinnosta ketään, vaan se miten Lana Del Ray tästä toipuu? Onko hän kenenkään mielestä enää kiinnostava? Voiko tuolla ulkonäöllä laulaa tämän jälkeen enää mitään oikeasti tärkeää? Kuten Hipster Runoffin sivulla joku kommentoi ”just want those lips around my cock”. Siinäkö kaikki mitä Lana Del Ray jätti jälkeensä tällä kaikella? Tyhjyyttä, kolkkoa tyhjyyttä ja lukuisia eteerisiä katseita pää taaksepäin painettuna.