Taidokas fuck

Atlantan iso mies, Thomas DeCarlo Callaway, on hieno mies. Kukaan muu ei sano "Fuck You!" yhtä painokkaasti ja jokaista kirjainta täysillä tarkoittaen. Se on kuulkaas kova meriitti. Asiaa auttaa sekin, että herralla, joka tunnetaan paremmin nimellä Cee-Lo Green, sattuu olemaan lauluääni, joka upottaa suurimman osan maailman musabisneksessä mukana olevista pikkuoravista syvälle ydinjätteen sekaan.

Haluatteko todisteita? Repikää niitä tästä. Tai vaikka tästä.

Miehen uusin Fuck You -rallatus jää päähään aika tehokkaasti. Joten ei muuta kun fuck you and fuck her too!


MP3:: Cee-Lo Green - Fuck You (link: I am fuel, you are friends)

Vanhojen miesten mojo

Tästä ei Suomen media paljon kesällä puhunut. Tom Petty & The Heartbreakers julkaisi pari kuukautta sitten Mojo-nimisen albumin, ensimmäisen studiolevynsä kahdeksaan vuoteen. Keskitien amerikkalainen poprock on haudattu jonnekin Floridan suoalueelle ja tilalla on albumillinen syvää bluesia ja rockia. Tämä on juuri sitä kamaa, jossa Petty ystävineen on mielestäni parhaimmillaan. Samaa fiilistä, mitä bändi resonoi jo vuonna 2003 taltioidulla Soundstage-keikalla ja siltä julkaistulle dvd:llä.

Mojo on soitettu pääasiassa livenä, koko bändi kerralla yhdessä huoneessa. Petty on sanonut haastattelussa, ettei bändi olisi voinut tehdä tälläistä levyä 70- tai 80-luvulla, koska he eivät olleet silloin tarpeeksi hyviä muusikoita. Nyt ovat. Ikä on pelkästään positiivinen asia. Varsinkin kitaristi Mike Campbell tuntuu paranevan vuosi vuodelta.

Mojoa kuunnellessä on helppoa vetää yhtäläisyydet Bob Dylanin viimeisiin levyihin. Vanhat parrat bluesin äärellä. Minulle ei ole valittamista, jos homma tehdään näin hienosti.

Kannattaa katsoa Sam Jonesin dokumentti uuden levyn teosta. Se kertoo paljon. Ja sitten voi fiilistellä tämän bluespalan tahtiin:

Juhlat lavalla

Viime päivinä on tullut fiilisteltyä paljon tämän tahdissa. Kuuluu sarjaan "keikkoja, jotka olisin halunnut nähdä paikan päällä". The Gaslight Anthem ja Bruce Springsteen yhdessä lavalla vuonna 2009 Hyde Parkissa, Lontoossa. Kun pomo joskus poistuu lavoilta, meillä ei ole mitään hätää jos Brian Fallon kykenee pitämään tason korkealla ja tekemään lisää tälläisiä biisejä.

The 59' Sound on kerrassaan loistava rock'n'roll-rypistys. Samalla se on maailman parhaita biisejä kuolemasta. Rivit kuten "Tell all the young boys, young girls / That you ain't supposed to die on a Saturday night" iskevät syvälle joka kerta kun ne kuulee. Alla olevalla videolla meno on jopa iloisen riehakasta, mutta biisin synkän sanoman aistii ehkäpä helpommin akustisena versiona.

Kiko

On vain yksi Los Lobos ja kiitos siitä. Yli 30 vuoden ajan tämä meksikolais-amerikkalainen pumppu on julkaissut mieltä inspiroivaa musiikkia ja osoittanut samalla, että haitarinsoittokin voi olla seksikästä ja jännittävää.

On jotenkin hirmuisen lohdullista, että siellä valtavirran ulkopuolelle tuulten myrskytessä voi joku bändi operoida näin pitkään ja olemaan samalla uskollinen itselleen. Olematta silti tylsä ja itseään toistava. Se on nimittäin helppoa, sen huomaan omassa työssänikin, päivittäin.

Olisin voinut valita tähän vuoden 1992 klassikkolevyltä Kiko yhtä hyvin sähäkästi svengaavan Wicked Rainin, mutta valinta osui lopulta tähän tunnelmapalaan. Omintakeista kylmät väreet puskevaa sielun täytettä. Jotenkin niin hypnoottista, että muu maailma on vaarassa unohtua.